Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

HS: Touko Aalto ei muista, minkä kirjan luki viimeksi – “Herran pieksut…mikähän se oli…joululomalla luin lehtiä”

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto myöntää Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei hänen puheenjohtajakautensa ole alkanut hyvin. Vihreät on hänen johdollaan menettänyt gallup-kannatusta kauden huippulukemista ja Aalto itse ei ole saanut mairittelevia arvioita esimerkiksi pääministeripörssissä.

”Ei siinä ole mitään seliteltävää. Aivan umpisurkea tulos.”

Tämä ei kuitenkaan jää tähän, Aalto sanoo HS:lle.

”Touko on herännyt talviunilta.”

Julkisuudessa on puitu muun muassa Aallon avioeroa. Hän sanoo sen vaikuttaneen vireeseen viime syksynä.

”Siteeraan presidentti Tarja Halosta, jonka yksinhuoltajuutta ihmeteltiin, mutta joka sanoi, että elämässä kaikki ei aina suju niin kuin on suunnitellut. Olen hyvissä väleissä tulevan ex-vaimoni kanssa. Syksy oli synkkyyttä, mutta nyt mennään valoa kohti.”

Koulutus- ja sivistyspuolueena esiintyvän vihreän puolueen puheenjohtaja ei osaa kertoa haastattelussa, minkä kirjan luki viimeksi.

”Herran pieksut…mikähän se oli…joululomalla luin lehtiä. En muista.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE