Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

HS: Ukraina on esittänyt Suomelle pyynnön Hornet-keskusteluista – Niinistö kertoi MTV:llä, ettei Ukrainasta ole oltu häneen yhteydessä

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Suomen ilmavoimien F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjä Ilmasotakoulun järjestämässä Baana 2022 -lentotoimintaharjoituksessa Joutsan varalaskupaikalla 28. syyskuuta 2022.

Ukraina on esittänyt Suomelle pyynnön hävittäjiä koskevista kolmenvälisistä keskusteluista, joissa olisi mukana myös Yhdysvallat, kertoo Helsingin Sanomat hankkimiinsa tietoihin pohjaten.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lehden mukaan pyyntö keskusteluista on reaktio pääministeri Sanna Marinin (sd.) Ukrainan-vierailullaan aiemmin tässä kuussa esittämiin kommentteihin.

Kiovassa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin tavannut Marin nosti kysyttäessä esiin mahdollisuuden luovuttaa Ukrainalle Suomen käytöstä poistuvia Hornet-hävittäjiä. Marin sanoi, että asiasta voitaisiin hänen mielestään käydä keskustelua.

Keskusteluun pitäisi saada mukaan myös Yhdysvallat, sillä Hornetit ovat yhdysvaltalaisen yrityksen valmistamia. Hornetit ollaan korvaamassa Suomessa lähivuosina niin ikään yhdysvaltalaisvalmisteisilla F-35-hävittäjillä.

Marin ei ottanut HS:lle keskiviikkona antamassaan vastauksessa kantaa väitettyyn keskustelupyyntöön.

-  Olen kertonut presidentti Zelenskyille, että voimme keskustella asiasta, mutta lupauksia ei ole annettu, Marinin erityisavustajansa kautta HS:lle välittämässä kirjallisessa viestissä sanotaan.

-  Olen myös kertonut Suomen tehneen päätöksen uusien hävittäjien hankinnasta ja että voimme keskustella poistuvan kaluston käytöstä yhdessä valtiojohdon kanssa huomioiden geopoliittisen sijaintimme.

Helsingin Sanomilla ei ole tietoa siitä, onko muille maille esitetty vastaavanlaisia pyyntöjä.

Jos joku haluaa keskustella, niin keskustellaan.

PRESIDENTTI Sauli Niinistö esiintyi keskiviikkona illalla MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, jossa hän kertoi, ettei Ukrainasta käsin ole ainakaan oltu häneen itseensä yhteydessä Horneteihin liittyen.

Presidentiltä kysyttiin myös Marinin väläyttämien Hornet-keskusteluiden mahdollisuudesta, ja Niinistö painotti, että keskustelua voidaan käydä mistä tahansa.

-  Jos joku haluaa keskustella, niin keskustellaan. Ei siinä mitään ongelmaa ole, hän sanoi haastattelussa, joka esitettiin ennen Helsingin Sanomien jutun julkaisua.

Niinistö alleviivasi, että keskustelujen käymiseen riittää vielä aikaa, sillä ensimmäinen erä Horneteja poistuu käytöstä aikaisintaan kahden tai kolmen vuoden päästä. Niinistö arvioi, että tuossa kohtaa käytöstä poistetaan koneiden joukosta heikoimpia.

Niinistö ei liputtanut ajatusta, että Suomesta lähdettäisiin lähettämään toiminnassa olevia koneita, joille on tarvetta kotimaassa.

-  En ole mukana missään sellaisessa, missä vaarannetaan Suomen puolustuskykyä, hän sanoi.

Hän alleviivasi haastattelussa myös, että sotilasasiantuntijat ovat esittäneet arvioita, joiden mukaan hävittäjien luovutus ei olisi välttämättä niin yksinkertaista.

-  Ei se mikään yksinkertainen asia ole, että annetaan tuosta pois loppuun käytettyjä hävittäjiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE