Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Huhuja levitetään oikealta laidalta” – Ruotsin puolustusministeriltä tyly kuitti Suomen Nato-intoilijoille

Ruotsin sosialidemokraattinen puolustusministeri Peter Hultqvist korosti maaliskuussa Suomessa vieraillessaan, että Ruotsin Nato-suhteen muutosta ei ole edes harkittu.

Puolustusministeri Peter Hultqvistin mukaan Ruotsin selkeän kielteisestä kannasta Nato-jäsenyyteen liikkuu Suomessa vääriä käsityksiä. Hänen mukaansa Suomen Nato-jäsenyyden kannattajat käyttävät arveluja Ruotsin linjan muuttumisesta hyväksi poliittisessa keskustelussa.

– Halutaan yksinkertaisesti luoda epävarmuutta Ruotsin linjasta, Hultqvist kirjoittaa Aftonbladet-lehdessä.

Ministeri kertoo ihmetelleensä, miksi häneltä aina tivataan Suomessa Ruotsin Nato-jäsenyysaikeista.

Suomessa käymiensä keskustelujen perusteella Hultqvist on saanut kuvan, jonka mukaan “huhuja” Suomessa levittävät ”oikean laidan” poliitikot ja tutkijat.

Hultqvistin mukaan myös Ruotsissa on porvaripuolueiden taholta väitetty, että Nato-selvitystä tekevä Suomi olisi valmistautumassa jäsenyyteen.

Ei Ruotsin hallitus eikä myöskään Ruotsin sosialidemokraattinen puolue SAP ole millään tavalla arvioimassa uudelleen maan Nato-suhdetta.

Puolustusministeri Hultqvist vieraili maaliskuun alussa Suomessa.

Lisää aiheesta

Tällöin SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne piti kahdenkeskisen tapaamisen antia erittäin tärkeänä ja hyödyllisenä. Rinne sai selkeäsanaisen vastauksen siihen, onko Ruotsin Nato-suhde muuttunut.

– Jälleen kerran tuli vahvistetuksi se, että Ruotsin hallitus eikä myöskään Ruotsin sosialidemokraattinen puolue SAP ole millään tavalla arvioimassa uudelleen maan Nato-suhdetta, Rinne kommentoi tapaamisen jälkeen Demokraatille (8.3.).

– Sekä Suomessa että Ruotsissa Natoon tahtovat voimat levittelevät aivan väärää tietoa, hän lisäsi.

Peter Hultqvist vahvisti myös tulloin, ettei Ruotsin hallitus ole harkinnut Nato-kantansa muuttamista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE