Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Huhut liikkuvat eduskunnassa – PS:n ryhmäpuheenjohtaja sanoi näkemyksensä puoluetoverin erosta

Leena Meri kuvassa (vasemmalla). Kuva on viikonlopulta Jyväskylän puoluekokouksesta.
Karjalainen kertoi, että kansanedustaja Kari Kulmala eroaa perussuomalaisista. Lehden mukaan hän kertoi asiasta Facebookissa tiistaina aamupäivällä, mutta poisti päivityksensä hieman myöhemmin.

– Olen päätttänyt erota Perussuomalaiset-puolueesta, koska se ei ole enää samanlainen kuin mihin olen alun perin liittynyt. Tällä hetkellä minulla ei siis ole poliittista kotia, Kulmala kirjoitti päivityksessään.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Leena Meri luki Kulmalan erosta Facebookista.

– Onhan se nyt aika yllättävää, ennen kuin olemme ehtineet kokoontua, jo lähteä, Meri sanoo.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kokoontuu tänään kello 13.

– Olisihan se aina kiva ryhmän kanssa ensin jutella ja kertoa meille. Onhan se aina inhottavaa. Hänkin on hyvä tyyppi ja tehnyt tosi hyvää työtä ja ollut ahkera. Olisi ollut ihan kiva face to face (kasvoista kasvoihin) jutella. Ainahan se on ikävä Facebookista lukea, Leena Meri jatkaa.

Eduskunnan käytävillä liikkuu tällä hetkellä mitä erilaisimpia huhuja siitä, mitä perussuomalaisten eduskuntaryhmässä voisi tapahtua. Joillakin ei ole tiedossa, että ketään lähtisi ryhmästä, toisten mukaan yksittäisiä lähtijöitä on.

Huhupuheissa käytävillä pyöritellään myös sitä, että soinilaiset perustaisivat oman puolueen tai että halla-aholaiset pyrittäisiin saamaan porukasta ulos.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE