Turva – Hymy

Huolestuneet työkaverit soittivat poliisille – Ruotsissa omakotitalosta löytyi kuolleena nelihenkinen perhe

Ruotsissa nelihenkinen perhe löydettiin tiistaina kuolleena omakotitalosta Bjärred-nimiseltä paikkakunnalta, kertoo ruotsalaismedia. Bjärred sijaitsee noin 10 kilometriä Lundista länteen.

Kaksi kuolleista oli aikuisia ja kaksi lapsia.

Muun muassa Expressen kertoo, että poliisi oli kutsuttu tutkimaan taloa, sillä yksi kuolleena löydetyistä henkilöistä ei ollut ilmaantunut työpaikalleen.

Työkaverit olivat huolestuneet ja soittaneet poliisille.

Poliisit menivät taloon noin kello 17 paikallista aikaa, ja poliisi tiedotti perheen löytämisestä noin kello 22, kertoo Expressen. Poliisi sanoo, että ”se mikä on tapahtunut, on tapahtunut talossa sisällä”.

Tapausta tutkitaan törkeänä väkivaltarikoksena, mutta poliisi ei etsi ketään epäiltyä asiassa.

– Työskentelemme asian parissa koko yön, sanoi poliisin tiedottaja Ewa-Gun Westford Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan.

Poliisin tiedottaja ei kerro kuolleiden henkilöiden ikiä. SVT:n mukaan kyseisessä osoitteessa asuu kaksi 40-vuotiasta. Aluetta, josta kuolleet löytyivät, kuvaillaan rauhalliseksi ja turvalliseksi.

STT, Tukholma

 

AVAINSANAT

Venäjän kommunisteilta taas raju ehdotus

Kuva: Getty Images

Venäjän kommunistipuolue on jälleen ehdottanut, että maa eroaa Maailman kauppajärjestöstä WTO:sta, kertoo uutistoimisto Tass.

Kommunistipuolue latasi ehdotuksensa duuman sähköiseen lakialoitteiden tietokantaan perjantaina.

Puolueen mukaan Venäjä ei ole hyötynyt järjestön jäsenyydestä. Edellisen kerran kommunistipuolue ehdotti kauppajärjestöstä eroamista marraskuussa. Ehdotus hylättiin.

Keskustelua aiheesta

UPIn Aaltola arvelee pattitilanteen jatkuvan USA:ssa ainakin päiviä

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

Poliittinen pattitilanne Yhdysvalloissa jatkunee vielä useita päiviä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

Liittovaltion hallinto suljettiin varhain tänä aamuna Suomen aikaa, sillä senaatti ei päässyt sopuun maan budjetista. Väliaikaista ratkaisua vastustivat demokraatit sekä jotkut republikaanit, kertoo Washington Post.

Aaltolan mukaan tilanne kertoo sekä kahtiajakautumisesta että republikaanipuolueen tilasta. Vaikka puolueella on enemmistö paikoista sekä senaatissa että edustajahuoneessa presidenttiyden lisäksi, ei puolue silti pysty pitämään liittovaltiota käynnissä, Aaltola sanoo.

AVAINSANAT

Some-jättiläinen lähestyy 2 000 000 000 käyttäjäänsä uutiskyselyllä

Kuva: AFP / Justin TALLIS

Sosiaalisen median jätti Facebook pyytää kahta miljardia käyttäjäänsä arvioimaan palvelussaan leviävien uutisten luotettavuutta.

Yhtiö kertoi perjantaina, että se tekee käyttäjilleen uutislähteiden luotettavuutta koskevan kyselyn, jonka tarkoituksena on vähentää epäluotettavien tai valheellisten uutisten näkymistä Facebook-käyttäjien uutisvirrassa. Jatkossa näkyvyyttä saavat eniten ne uutiset, joiden lähteitä käyttäjäyhteisö pitää kaikkein luotettavimpina.

Facebookin johtajan Mark Zuckerbergin mukaan yhtiö pohti eri tapoja arvottaa uutislähteiden luotettavuutta ja päätyi siihen, että kysyminen suoraan käyttäjiltä on objektiivisin tapa.

Käyttäjät pääsevät arvioimaan uutislähteitä ensi viikosta alkaen.

AVAINSANAT

Trumpin hyväksyntä historiallisen alhainen – nykyaikaiset gallupit eivät ole nähneet vastaavaa

Kuva: LEHTIKUVA / AFP PHOTO / SAUL LOEB

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin toiminnan presidenttinä hyväksyy vain 40 prosenttia uutiskanava CNN:n kyselyyn vastanneista. Trumpin saama hyväksyntä on korkeimmillaan sitten viime syyskuun.

Kyselyyn vastanneista 55 prosenttia ilmoitti, etteivät he hyväksy Trumpin toimintaa.

Muihin presidentteihin verrattuna yhdysvaltalaisten tyytyväisyys Trumpiin on yhä pohjalukemissa. Trumpin kyselyssä keräämä hyväksyntä on matalampi kuin yhdelläkään Yhdysvaltain presidentillä vastaavaan aikaan siitä lähtien kun nykyaikaisia gallupeja on tehty.

Joulukuussa Trumpin toiminnan hyväksyi 35 prosenttia kyselyn vastaajista. Luku on pyörinyt 35–40 prosentin välillä viimeisen yhdeksän kuukauden aikana.

CNN:n kyselyyn vastasi 1 005 aikuista tammikuun 14–18. päivänä. Kyselyn virhemarginaali on 3,7 prosenttiyksikköä suuntaansa.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Yhdysvaltain liittovaltion hallinto on suljettu – siirtolaisuusohjelmasta riita

Kuva: Foto: Pixabay

Yhdysvaltain liittovaltion hallinto on nyt suljettu, koska maan budjettikiistaan ei saatu ratkaisua määräaikaan mennessä. Senaatti ei hyväksynyt puoleen yöhön mennessä paikallista aikaa väliaikaista budjettiratkaisua demokraattien ja joidenkin republikaanien vastustuksen takia, kertoo muun muassa Washington Post. 

Hallinto suljettiin aamulla kello seitsemältä Suomen aikaa.

Keskeiset toiminnot kuten puolustusvoimat, poliisi, Valkoinen talo ja kongressi jatkavat toimintaansa, mutta vähennetyllä henkilöstöllä.

Edustajainhuoneen hyväksymä väliaikaisratkaisu olisi pitänyt hallinnon pyörät pyörimässä helmikuun puoliväliin, mutta se ei saanut senaatissa tarvittavaa 60 ääntä. Valkoisen talon hallinto- ja budjettiviraston johtaja Mick Mulvaney arveli aiemmin, että vaikka hallinto suljettaisiin, sopu saataisiin jo ennen maanantaita.

Liittovaltion hallinto suljettu viimeksi vuonna 2013

Budjettisovun esteenä on ennen kaikkea ollut kiista Daca-siirtolaisuusohjelmasta, joka on sallinut noin 800 000:n lapsena laittomasti maahan tulleen opiskella ja työskennellä Yhdysvalloissa. Trumpin hallinto haluaa lakkauttaa sen.

Demokraatit ovat sitoneet ohjelman kohtalon budjettisopuun. Demokraatit vaativat Daca-ohjelman jatkon lisäksi myönnytyksiä myös muissa asioissa, esimerkiksi lisärahoitusta Puerto Ricon hurrikaanituhojen korjaamiseen, kirjoittaa New York Times.

Neuvottelut jumittuivat sen jälkeen, kun presidentti Trumpin kerrottiin kutsuneen Haitia ja Afrikan maita ”persläpimaiksi”.
Liittovaltion hallinto on suljettu neljä kertaa vuoden 1990 jälkeen. Viimeksi näin kävi vuonna 2013, jolloin liittovaltio lomautti yli 800 000 ihmistä ilman palkkaa.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta