Minua on yritetty saada sanomaan, että en kuulu tänne tai etten tuntisi yhteenkuuluvuutta täkäläisen porukan kanssa.

Jokainen, joka tuntee minua edes vähäisen tietää, että tämä on yksinkertaisesti roskaa.

Minä rakastan tätä maata. Sen suomia oikeuksia ja sen kunnianhimoa näiden oikeuksien edistämisessä ja kehittämisessä.

Kun tulin Suomeen 15-vuotiaana minulle tarjottiin aamupuuroa. Olin hämilläni, sillä Somaliassa puuroa tarjottiin pienille lapsille ja hampaattomille ihmisille. Muistan kuinka näytin puuroa tarjoavalle rouvalle hampaani, koska en puhunut suomea ja tämä ei ymmärtänyt englantia.

Kuopuksellamme todettiin sydänvika, mikä hoidettiin kuntoon maailman parhaimpien lääkärien toimesta. Leikkausten rahallinen arvo oli yli 100 000 euroa, mutta minä maksoin vain muutaman sadan euron omavastuun –kuten kaikki suomalaiset – enkä menettänyt poikaani eikä perheeni joutunut vararikkoon.

Muistan, kuinka menetin väärin perustein työpaikkani ja suomalainen ystäväni auttoi minua saamaan sen takaisin. Joka päivä näen, kuinka suomalainen yhteiskunta huolehtii lapsistani parhaalla mahdollisella tavalla tarjoamalla heille maailman parasta koulutusta, antaen heille mahdollisuuden kukoistaa ja kehittyä parhaiksi mahdollisiksi versioiksi itsestään.

Tiedän sydämessäni mitä kaikkea tämä maa on antanut minulle ja minun kaltaisilleni ihmisille. Mikään ei saa minua unohtamaan tätä.Mutta tämän yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä koen myös, että olen täysin oikeutettu puhumaan näkemistäni epäkohdista ja ongelmista, jotka kaipaavat ratkaisua.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole perääntyä viimeaikaisista kirjoituksistani.

Haluan kuitenkin tehdä selväksi, että en aio olla hiljaa ja kiitollinen jos näen vääryyttä ympärilläni. En anna periksi sille porukalle, joka yrittää omia suomalaisuuden itselleen ja heidän kaltaisilleen ihmisille.

En voi katsoa vierestä, kun ihmisiä, jotka yrittävät vain pärjätä ja elää elämäänsä syrjitään systemaattisesti. Näiden epäkohtien julkituominen ei ole pelkästään minun oikeuteni, se on myös minun velvollisuuteni, sillä miten voisin olla yrittämättä kehittää sitä yhteiskuntaa, jonka osa olen ja jota rakastan ja jonka arvojen näen olevan uhattuna? Sehän olisi järjetöntä.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden nimessä tulen vaatimaan oikeuksia itselleni ja muille minun kaltaisilleni. Mutta tulen myös peräänkuuluttamaan velvollisuuttamme osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.

En ole uhri, sillä en hyväksy sellaista osaa. En ole kaikkitietävä, mutta tiedän oikeuteni ja velvollisuuteni. En aio kumarrella ja pokkuroida, enkä pitää Kiitos Suomi -paitaa päälläni koko ajan.

Olen tämän yhteiskunnan jäsen ja minulla on oikeus ilmaista tyytymättömyyttäni ilman, että minua tarvitsee pyytää poistumaan maasta, sillä en ole lähdössä yhtään mihinkään.

Suomi on kotini nyt ja aina. Haluan elää täällä. Haluan kuolla täällä. Ja tänne haluan tulla haudatuksi.

Abdirahim ”Husu” Hussein Mohamed.

Helsingin kaupunginvaltuutettu (sd.)