Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

15.1.2024 05:47 ・ Päivitetty: 15.1.2024 05:47

Huthit ampuivat kohti amerikkalaista sota-alusta – Biden: ”En epäröi määrätä lisätoimia”

AFP / LEHTIKUVA / JEFFREY RICHARDSON

Yhdysvaltojen sota-alusta kohti laukaistiin ohjus huthikapinallisten hallitsemalta alueelta Jemenistä,Yhdysvaltain asevoimat kertoi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sunnuntaina alas ammuttu ohjus oli suunnannut kohti USS Laboon -alusta (kuvassa), joka operoi Punaisenmeren eteläosassa.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun huthikapinalliset yrittivät iskeä suoraan Yhdysvaltojen sota-alukseen.

Huthikapinalliset ovat viime aikoina tehneet Punaisellamerellä lukuisia iskuja kansainvälistä meriliikennettä vastaan. Iranin tukemat huthit ovat sanoneet iskujen olevan vastatoimi Israelin sotatoimille Gazassa.

Yhdysvallat ja Britannia liittolaisineen vakuuttavat, että niiden hävittäjillä ja ohjuksilla tekemät iskut Jemenin alueelle tähtäävät vakauden palauttamiseen Punaisellemerelle. Maat korostivat lausunnossaan, että ne eivät emmi toimia suojellakseen ihmishenkiä ja varmistaakseen laivaliikenteen vapaan kulun yhdellä maailman keskeisistä kauppareiteistä.

-  En epäröi tarvittaessa määrätä lisätoimia kansamme ja kansainvälisen kaupan vapaan kulun suojelemiseksi, Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi omassa lausunnossaan.

Viime viikolla Yhdysvallat ja Britannia kertoivat tehneensä onnistuneita iskuja huthikapinallisten käyttämiin kohteisiin Jemenissä.

Sunnuntaina huthikapinallisten käyttämä media kertoi, että Yhdysvallat ja Britannia olisivat jatkaneet iskujaan huthien kohteisiin. Maat kiistivät iskut.

-  Yhdysvallat tai sen liittolaiset eivät ole tehneet iskuja tänään, asevoimat tiedottivat sunnuntaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU