Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Huuhkajien pelipaikkojen koronatilanne herättää huolta terveysviranomaisissa – näin tilannetta kommentoi urheiluasioista vastaava ministeri

Lehtikuva
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.).

Koko Suomi odottaa jännityksellä Huuhkajien ensimmäistä EM-kisapeliä, joka on määrä pelata Kööpenhaminassa lauantai-iltana.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Huuhkajat kohtaa illan pelissä Tanskan.

EM-kisat joudutaan pelaamaan koronan varjossa. Suomessa koronatilanne on verrattain hyvä, mutta Suomen joukkueen pelipaikoilla niin ei ole.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja sosiaali- ja terveysministeriö toivat tänään tiedotustilaisuudessaan esiin huolensa siitä, että paikan päälle lähtevät kisaturistit voisivat saada reissusta koronatartunnan.

THL on jo aiemmin suositellut, etteivät suomalaiskannattajat matkusta kesäkuussa jalkapallon EM-kilpailuihin kisapaikoille.

Yilääkäri Otto Helve THL:stä nosti tänään tilaisuudessa esiin Huuhkajien alkulohkon pelipaikat Kööpenhaminan ja Pietarin sekä niiden Suomeen verrattuna korkeat koronan ilmaantuvuusluvut.

Helve totesi, että Tanskassa koronan ilmaantuvuusluku on ollut viimeisten viikkojen aikana yli 200:n.

Lisää aiheesta

– Meidän viimeisimmissä tiedoissamme on Pietarin ilmaantuvuuden ilmoitettu olevan hieman yli 200, hän kertoi.

Suomi pelaa kaksi muuta alkulohkon otteluaan Pietarissa.

Jos kuitenkin matkalle lähtee, sosiaali- ja terveysministeriön johtajan Pasi Pohjolan mukaan on tärkeätä mukaan muistaa, että testikäytännöt, rajoilla tapahtuva testaus tai ennakkotesti sekä erityisesti kolmen vuorokauden jälkeen Suomeen paluusta tehtävä kakkostesti on äärimmäisen tärkeä.

THL:n sivuilla on ohjeita matkustamisesta.

Se on kestävä ja hyvä tie.”

Helsingin Sanomien mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä HUSissa pelätään, että jalkapallo­turistit voisivat tuoda EM-kisoista Pietarista ja Kööpenhaminasta mukanaan uuden epidemia­ryöpsähdyksen. Erityistä huolta tunnetaan virusvarianttien leviämismahdollisuuksista Suomeen.

Tuore tiede- ja kulttuuriministeri, myös urheiluasioista maamme hallituksessa vastaava ministeri Antti Kurvinen (kesk.) toteaa, että ylipäätään hän kehottaa suomalaisia jalkapallon ystäviä seuraamaan terveysviranomaisten ohjeistuksia.

– Kun suomalaisten terveysviranomaisten ohjeita noudattaa, silloin ollaan aina varmoilla vesillä. Siihen rohkaisen.

THL:n yleinen suositus on, että kaikkea muuta matkustamista sekä kotimaassa että ulkomaille  pitäisi rajoittaa vain välttämättömään. Pitäisikö siis kisoihin jättää menemättä?

Tähän Kurvinen toteaa, ettei hänellä ole syytä ministerinä antaa mitään käskytyksiä, jotka eivät hänen toimivaltaansa kuulu.

– Jokainen suomalainen tekee itse oman matkustuspäätöksensä. Omasta mielestäni kannattaa vahvasti viranomaisten kantoja kuunnella. En lähde antamaan matkustusohjeita, se ei kuulu minun tehtävään tiede- kulttuuri ja urheiluministerinä. Suomalaisten vapaata liikkuvuutta ei perustuslaillisista syistäkään pysty rajoittamaan. Silloin ollaan oman ja lähimmäisten turvallisuuden kannalta vahvemmilla vesillä, kun mennään suomalaisten viranomaisten ohjeiden mukaan.

Kurvinen toteaa edelleen, että mikäli Huuhkajien peliin paikan päälle matkustaa, on tärkeää noudattaa terveysturvallisuusohjeita.

– Se on turvallisin tie. En voi sen enempää ministerinä ottaa kantaa kenenkään matkustamiseen.

Kisoihin lähteminen on herättänyt reaktioita myös sosiaalisen median puolella.

Ilta-Sanomat nosti esiin Elinkeinoelämän keskusliiton työelämäasioista vastaava johtajan Ilkka Oksalan kommentin Twitterissä.

– Peruutin otteluliput, lentoliput ja hotellivarauksen Kööpenhaminaan koko perheemme osalta. Päätös oli todella raskas, mutta viisas. Siksi suhtaudun todella jyrkästi pelejä katsomaan lähteviin, erityisesti Pietariin matkustaviin. Itsekkyytenne on rajatonta, Oksala päivitti.

Myös esimerkiksi Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala kertoi Oksalan tviittiin vastaten peruneensa kisamatkansa.

Kurvinen ei lähde kommentoimaan Oksalan itsekkyys-puheita sen koommin kuin muitakaan Twitter-kommentteja.

– Toivon, että seurataan tiiviisti Suomen terveysviranomaisten ohjeita. Se on kestävä ja hyvä tie, missä vain liikkeellä ihmiset ovat Suomessa tai ulkomailla. En minä lähde näitä kommenttaja kommentoimaan suuntaan tai toiseen, Kurvinen sanoo viestiään toistaen.

“Tämä on historiallinen hetki.”

Huuhkajien pääsystä arvokisoihin urheiluministeri sanoo olevansa iloisella mielellä.

– Suomalaisessa urheilussa pitkäaikainen unelma on totta.

Kurvinen tunnetaan enemmänkin pesäpallomiehenä, vaikka hän käy katsomassa myös Seinäjoen Jalkapallokerhon (SJK) pelejä Veikkausliigassa.

Huuhkajien pelin hän aikoo katsoa kotonaan tv:stä, kun on päässyt lauantaina kotiin kuntavaalien kenttäkierrokselta.

Sitä, miten Huuhkajat kisoissa pärjää, Kurvinen ei lähde veikkailemaan. Hän naurahtaa, että sen arvioiminen on ehkä vielä ”vaarallisempaa” kuin koronaan liittyvät arviot.

– Mutta sen totean urheiluasioista vastaavana ministerinä, että tämä on historiallinen hetki, hän toteaa Huuhkajien selviytymisestä EM-kisoihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE