Elokuva
7.5.2022 07:15 ・ Päivitetty: 7.5.2022 07:15
Hytti nro 6 sai peräti kahdeksan Jussi-palkintoa
Ilmassa oli suuren kulttuurijuhlan tuntua, kun perjantai-iltana palkittiin sekä musiikki että elokuva- ja musiikkialan onnistumisia viime vuodelta.
Elokuva-alan Jussi-gaalassa palkintoja niitti Hytti nro 6, joka sai yhteensä kahdeksan Jussi-palkintoa. Jussi Rantamäen ja Emilia Haukan tuottama teos sai muun muassa parhaan elokuvan Jussi-palkinnon. Sen ohjannut Juho Kuosmanen sai Jussi-palkinnon parhaasta ohjauksesta, ja siinä näytellyt Seidi Haarla palkittiin parhaasta naispääosasta.
Palkintopuheessaan Kuosmanen muisteli elokuvan kuvauksia keväällä 2020.
- Se tuntuu erittäin kaukaiselle ajalle. Me vuokrattiin juna Venäjällä, me täytettiin se virolaisilla, venäläisillä, suomalaisilla ja saksalaisella kalustolla. Osa oli syntynyt Ukrainassa, osa Afganistanissa, Kuosmanen sanoi.
Kuosmasen mukaan elokuvan tekijät pyrkivät luomaan teoksellaan jotain yhteistä ja kaunista.
Elokuva perustuu Rosa Liksomin samannimiseen Finlandia-palkittuun teokseen. Elokuva on jo ehtinyt saada useita eri palkintoja. Elokuva oli myös karsintasarjassa muiden kuin englanninkielisten elokuvien Oscar-ehdokkaaksi, mutta ei päässyt jatkoon.
Ensi vuonna ei erikseen mies- ja naisnäyttelijöiden palkintoja
Parhaan miespääosan Jussi-palkinnon sai Petri Poikolainen elokuvasta Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia. Kyseinen elokuva sai myös 20 000 euron arvoinen Nordisk Film -palkinnon.
Nyt neljättä kertaa Suomessa jaetun palkinnon tarkoitus on antaa tunnustusta sellaisille elokuvantekijöille, jotka merkittävällä työllään ovat nostaneet oman maansa elokuvan tasoa ja siten rikastuttaneet elokuvakulttuuria.
Ensi vuonna nais- ja miespääosien Jussi-palkinnot jäävät historiaan.
Elämäntyöstä annettavan Betoni-Jussin sai Heikki Nousiainen.
Jussi-gaalan palkinnot jakoi elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura. Lopullisista voittajista päätti Filmiauran jäsenistö. Jussi-palkinto on tiettävästi Euroopan vanhin elokuvapalkinto. Ensimmäiset Jussit jaettiin vuonna 1944.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.