”Siivottomasta talosta löytyi muistisairas vanhus, joka jätettiin yksin tuoliin likaisissa vaipoissa – SuPer: Jos hoitaja ilmoittaa ongelmista, hän voi saada potkut. Hoivakodeista tutut ongelmat lisääntyvät kotihoidossa.” (Yle 4.9.2020)

”Lastensuojelussa vain puolet tarvittavista työntekijöistä – lastensuojelun kriisissä tarvitaan ensin apua kuntiin, toteaa työryhmä.” (Yle 5.9.2020)

Olen huolestunut tilanteesta, johon olemme ajautuneet. Odotan kauhulla, kuinka monta epäkohtaa täytyy tulla esille ennen kuin investoinnit ihmiseen nousevat vaaditulle tasolle. Tasolle jonka myötä asioihin saadaan pysyvä ratkaisu.

Hoitotyö kehittyy koko ajan ja työn vaativuus kasvaa, mutta onko hoitohenkilökunnalla mahdollisuus pysyä mukana tämän päivän resursseilla. Hoitohenkilökunta venyy oman jaksamisen kustannuksella. Tehostaminen on tämän päivän sana, kustannukset eivät saisi nousta, mutta mikä on lopullinen hinta? Kaiken keskellä on kuitenkin ihminen, niin potilas kuin työntekijä. On ymmärrettävä, kuinka arvokasta työtä hoitohenkilökunta tekee.

Työoloihin on selkeästi ja tuntuvasti panostettava. Työstä on myös saatava sellainen palkka, jolla selviää arjesta ilman lisätöitä. Eikä tarvitse edes miettiä työskentelyä toisella alalla tai hakeutua ulkomaille.

Erilaisia toimenpidesuosituksia sekä velvollisuuksia esitetään ihmisen hoivan ympärille, mutta mihin asiat konkreettisesti johtavat. Törmäämmekö lopulta liian pieneen budjetointiin? Ihmisen hoito ja hoiva maksaa, siitä emme pääse. Ihminen tulee nähdä investointina syntymästä kuolemaan. Alibudjetoinnin on loputtava, pelkkä työn tehostaminen ei ole riittävä vastaus.

Tämän hetkisen hallituksen suunta on oikea, mutta toimenpiteet ovat auttamatta jäljessä. Toivon sydämestäni kaikkien puolueiden olevan ihmisen – sinun ja minun asialla. Ihmiseen on investoitava, ennaltaehkäisevästi sekä ylläpitävästi.

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu Vaasasta.