Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

IL: Äärioikeisto järjestää Helsingissä kansainvälisen seminaarin – tilaisuuden kerrotaan kokoavan Suomen “kansallismieliset tahot” verkostoitumaan ja ideoimaan

Helsingissä järjestetään sunnuntaina seminaari, jossa puhujina on useita äärioikeistolaisen ajattelun edustajiksi luonnehdittuja, kertoo Iltalehti.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Verkkolehti Sarastuksen ja Radio Monokulttuurin konferenssiin vieraita tulee niin Euroopasta kuin Yhdysvalloistakin.

Esimerkiksi amerikkalainen Jared Taylor on kuvaillut itseään “roturealistiksi” ja valkoisten oikeuksien puolestapuhujaksi, ja häntä on myös luonnehdittu valkoisen ylivallan kannattajaksi.

Awakening – Kohti kansallista heräämistä -konferenssin verkkosivuilla tarkkaa tapahtumapaikkaa ei kerrota. Tilaisuuden kerrotaan kokoavan Suomen “kansallismieliset tahot saman katon alle” tapaamaan, verkostoitumaan ja ideoimaan.

Komisario Ismo Juvonen Helsingin poliisista kommentoi Iltalehdelle, että poliisia kiinnostaa, poikiiko tapahtuma vastareaktiota.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE