Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

IL: Mauri Peltokangas on sairaalassa

LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mauri Peltokangas (ps.) median haastateltavana eilen 8. heinäkuuta.

Hallintovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Mauri Peltokangas (ps.) on sairaalassa, Iltalehti kertoo.

Demokraatti

Demokraatti

Lehden mukaan perussuomalaisten viestinnästä kerrotaan lehdelle, että Peltokangas on pyytänyt välittämään tiedon, että hän on kipeä ja sairaalahoidossa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on sittemmin kertonut Peltokankaan sairauslomasta myös X:ssä.

– Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mauri Peltokangas on sairausloman vuoksi estynyt olemasta paikalla eduskunnassa ja esittelemästä rajalakiin liittyvää mietintöä. Toivomme Maurille pikaista paranemista, ryhmä kirjoittaa.

PELTOKANKAAN poissaolo eduskunnan täysistunnosta on herättänyt ihmetystä. Eduskunnassa käsitellään parhaillaan hallituksen esitystä laiksi väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi eli niin kutsuttua käännytyslakia.

Peltokangas sanoi eilen toimittajille, että esittelee hallintovaliokunnan mietinnön käännytyslaista eduskunnalle itse. Mietinnön esitteli kuitenkin valiokunnan varapuheenjohtaja Pihla Keto-Huovinen (kok.).

Peltokankaan poissaolo tuli yllätyksenä myös eduskunnan suuressa salissa keskustelua johtaneelle varapuhemies Paula Risikolle (kok.). Hän sanoi täysistunnon alussa ensin Peltokankaan esittelevän mietinnön, mutta joutui toteamaan, ettei Peltokangas ole paikalla täysistunnossa.

Lisää aiheesta

Uutista täydennetty klo 15.55 perussuomalaisten eduskuntaryhmän X-päivityksellä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE