Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

5.3.2019 17:40 ・ Päivitetty: 5.3.2019 17:40

IL: Roisi episodi eduskunnassa – Kansanedustaja älähti: ”Keskustan ja kokoomuksen vanhemmat kansanedustajat ryhtyivät kapinaan”

Täysistunnossa nähtiin tiistaina melkoinen temppu, uutisoi Iltalehti. Eduskunnan jättävät Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) ja Pertti Salolainen (kok.) onnistuivat siirtämään sopeutumiseläkkeitä koskevan lakialoitteen käsittelyä viikolla eteenpäin.

Demokraatti

Demokraatti

Mahdollisena aikeena oli romuttaa hankkeen läpimeno. IL:n mukaan Anttila ja Salolainen ilmaisivat tiistaina täysistunnossa närkästyksensä siihen, että lakialoitteessa kansanedustajien eläke määräytyisi siten, että huomioon otettaisiin edustajan 15 viimeisintä tai 15 ensimmäistä vuotta eduskunnassa. Kumpikin on ollut kansanedustajana kahteen otteeseen.

Täysistunnossa käytiin tiistaina ensimmäinen keskustelu eduskuntaryhmien yhteisestä lakialoitteesta, jonka tarkoitus on lopettaa edustajien avokätiset sopeutumiseläkkeet. Lakialoitteen takana ovat keskusta, kokoomus, SDP, siniset, vihreät, vasemmistoliitto, RKP ja kristillisdemokraatit – perussuomalaisia lukuun ottamatta koko eduskunta.

Anttila esitti kuitenkin tiistaina lakialoitteen pöydälle panoa ja sai tukea Salolaiselta. Niinpä lakialoitetta käsitellään seuraavan kerran suuressa salissa vasta ensi viikon tiistaina 12. maaliskuuta. Istuntokauden on määrä päättyä perjantaina 15.maaliskuuta.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio älähti asiasta Twitterissä.

”Keskustan ja kokoomuksen vanhemmat kansanedustajat ryhtyivät kapinaan eläkkeidensä puolesta ja jättivät kansanedustajien eläke-uudistuksen pöydälle. He vetosivat perustuslainmukaisuuteen, vaikka perustuslakivaliokunta on jo käsitellyt asian.”

Puhemies Paula Risikko uskoo kuitenkin, että lakialoite ehditään edelleen käsitellä tämän vaalikauden aikana.

Lisää aiheesta

– Kyllä tämä ehditään käsitellä, Risikko sanoo Iltalehdelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU