Herää jo, länsi! Tämä ei ole helppoja selityksiä ja kärjistyksiä kaihtavan sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkön viesti Ukrainan sodan näkymistä, vaan omakohtainen tulkinta Käihkön puheista.

Suuri yleisö tuntee Käihkön etenkin Ukrainan sodan ja sen taustojen kommentoijana ja analysoijana. Hänen mukaansa länsi ei auta riittävästi Ukrainaa aineellisesti. Lännen tuki ilmenee puheissa, ei teoissa.

– Maaliskuussa 2022 näytti todennäköiseltä, että tästä tulee pitkä sota. Lännen kollektiiviset, poliittiset päätökset eivät kuitenkaan anna vakuuttavaa osviittaa siitä, että länsi on varautunut pitkään sotaan.

Vertailujaksoina olivat kolme kuukautta elokuusta marraskuuhun Ukrainan sotavuosina 2022 ja 2023.

– Lännen antama tuki oli näiden vertailujaksojen mukaan kokonaisuudessaan laskenut 87 prosenttia vuodessa, Käihkö toteaa.

Luku tuntuu sitäkin hullummalta, kun sitä vertaa monien poliitikkojen päättäväisyyttä uhkuviin ja empatiaa tihkuviin puheisiin: Ukrainan rinnalla seistään ja sitä tuetaan, hokevat monet poliitikot.

Euroopan päättäjien – mukaan lukien suomalaisten – Ukrainaa koskevista puheista ja suunnitelmista puuttuu kuitenkin konkretia.

– On kovin eri asia sanoa, että ”me tuemme Ukrainaa niin pitkään kuin sitä tarvitaan” kuin se, että ”tuemme Ukrainaa, jotta se pääsee tavoitteeseensa eli palauttamaan vuoden 1991 aikaiset rajansa”, Käihkö toteaa rauhalliseen, erittelevään tyyliinsä.

Käihkön mukaan lännen nykyisellä tuella Ukraina ei onnistu palauttamaan vuoden 1991 rajojaan.

– Poliitikot eivät anna tarkkoja tavoitteita, koska niistä puheista on vaikea myöhemmin luikerrella pois. Sitoudutaan, mutta sitoudutaan mihin? Sitoudutaan aikaan, mutta ei tuloksiin, Käihkö havainnollistaa.

Tuen vähyyden takia Ukrainan ja Venäjän voimasuhteissa on viime kuukausina tapahtunut selvä muutos Venäjän eduksi.

– Ulkopuolisella tuella Ukraina pääsi voimasuhteissa samalla tasolle kuin Venäjä, ja vastahyökkäyksen aikana paikallisesti ehkä jopa vähän Venäjän ylikin.

– Tämä tilanne on nyt muuttunut. Venäjä on vahvistunut ja Ukraina heikentynyt. Venäjä panostaa sotaan, länsi ei.

JOULUAATTO 1989. Suomi elää yltäkylläisyyden ja nousukauden viime hetkiä.

Itä-Eurooppa on alkanut kuohua. Kylmän sodan itäblokkiin kuuluvan Romanian kansa nousee vastarintaan. Romanialaiset suistavat diktaattori Nicolae Ceauşescun vallasta.

Romanian vallankumous oli yksi monista Itä-Euroopassa syksyllä 1989. Pian dominopalikoiden ketjuun liittyi myös Neuvostoliitto, joka viimein hajosi 1991.

Niin ikään vuoden 1989 jouluna tapahtui samankaltainen kehitys tuhansia kilometrejä Itä-Eurooppaa etelämpänä, Länsi-Afrikan Liberiassa. Liberian ensimmäinen sisällissota käynnistyi, kun kapinalliset hyökkäsivät presidentti Samuel Doen hallintoa vastaan.

Eurooppalaiselle voi olla epäselvää, kuinka mutkikkain tavoin kylmän sodan ja sisällissotien pitkät varjot limittyvät toisiinsa Afrikassa. Käihkö muistuttaa, että kylmän sodan loppuminen merkitsi rahoituksen katkeamista monilta afrikkalaisvaltioilta.

Diktatorisesti hallittujen näennäisdemokratioiden turvallisuuskoneistot heikentyivät. Seurasi sisällissotien aalto Afrikassa.

VUONNA 2012 Ilmari Käihkö matkusti Liberiaan. Hän asui maassa 15 kuukautta ja haastatteli yli 300 entistä sisällissotien taistelijaa. Kolmisenkymmenen ex-taistelijan kanssa Käihkö puhui kymmeniä tunteja tai asui heidän kanssaan saman katon alla.

Käihkön etnografinen kenttätutkimustyö oli pohjana hänen väitöskirjalleen, jonka suomenkielinen nimi kiteyttää hyvin Liberian sisällissotien olemuksen: Puskakenraalit ja pikkupoikien pataljoonat: Sotilaallinen koheesio Liberiassa ja muualla.

Väitöskirjassaan Käihkö käsitteli Liberian sisällissodissa taistelleiden kapinallis- ja miliisiorganisaatioiden ryhmäkiinteyttä.

– Keskeinen tutkimusmenetelmääni liittyvä ongelma aluksi oli se, miten ylipäätään löydän nämä sodissa taistelleet ihmiset. Niin kuin eräs entinen taistelija asian minulle kuvasi: kenenkään otsaan ei ole kirjoitettu, että hän on ollut mukana sodassa.

Sodan traumat olivat kuitenkin eri tavoin läsnä Liberiassa, mutta usein pinnan alla. Yksi pelkäsi oikeudellisia seurauksia, joku toinen taas yritti unohtaa ja jättää taakseen maan sisällissotien muistot.

Valkoisen eurooppalaisen tuli jalkautua kyliin ja koteihin, saavutettava paikallisten ihmisten luottamus.

– Sotien taistelijoista hyvin iso osa on lukutaidottomia. Istuin kuuntelemassa, mitä he kokemuksistaan kertoivat.

YHTENÄ PÄIVÄNÄ Käihkölle havainnollistui se, miten vaikeaa taistelijoiden taustoja ja kokemuksia oli viime kädessä tuntea.

Toisella Liberian matkallaan vuonna 2014 Käihkö matkusti tapaamaan entistä taistelijaa tämän kotikylään. Käihkö oli tutustunut mieheen jo ensimmäisellä matkallaan vuonna 2012. Jälleennäkeminen oli iloinen.

Käihkö tutustui kylävierailulla myös ystävänsä vieraanvaraiseen veljeen, joka oli toiminut kapinallisliikkeen johtajana.

Vietettiin leppoisa ilta. Käihkö nukkui paikalliseen tapaan yön isännän vieressä samassa sängyssä.

Kun Käihkö palasi pääkaupunki Monroviaan, hän viivähti hetken jutustelemassa tuttujen moottoripyörätaksien kuljettajien kanssa liikenteen solmukohdassa. Kuulumisten vaihtamisen jälkeen yksi kuljettajista alkoi oma-aloitteisesti, hieman yllättäen, kertoa kotikylänsä tapahtumista sodan aikana.

Kuljettaja kertoi muille sisällissodan komentajasta, joka oli polttanut joitakin kuljettajan kotikylän asukkaita elävältä.

Muut kyläläiset olivat joutuneet katselemaan sitä.

– Äkkiä tajusin, että kaverihan kertoo minulle samasta miehestä, jonka sängyssä ja vieressä minä viime yönä olen nukkunut. En tietenkään voinut paljastaa sitä taksikuljettajille. Se tilanne on jäänyt erityisesti mieleeni.

KÄIHKÖ tuntee Ukrainan lähihistorian ja Venäjän hyökkäyssodan taustat monivuotisen tutkimuksen kautta. Myös Ukrainan sotaa tutkiessaan hän on suosinut etnografista menetelmää, jossa hän hankkii ensikäden tietoa sotilailta.

Käihkön joulukuussa 2023 ilmestynyt Slava Ukraini! -teoksen keskiössä ovat ukrainalaisten vapaaehtoistaistelijoiden kokemukset, mutta Käihkö asettaa kirjassa Venäjän hyökkäyssodan tapahtumat myös laajempaan asiayhteyteen.

Kirjan haastateltavina ja tietolähteinä ovat vapaaehtoispataljoonien taistelijoiden lisäksi monet poliitikot, kansalaisaktivistit ja toimittajat.

Käihköä arvostetaan sekä sotilas- että tutkijapiireissä. Hänen kenttätason uskottavuuttaan kuvaa esimerkiksi se, että ukrainalaiset sodan alussa kysyivät häneltä teknistä apua.

Vapaaehtoisten ukrainalaistaistelijoiden piti oppia käyttämään kalustolahjoituksena saatuja ranskalaisvalmisteisia panssarintorjuntaohjuksia. Käihkö kykeni kontaktiensa kautta välittämään Muukalaislegioonan käyneen suomalaisen ammattisotilaan neuvomaan ukrainalaisia.

KÄIHKÖ osallistuu aktiivisesti puolustus- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun Suomessa ja Ruotsissa. Hän on opiskellut Ruotsissa monipuolisesti eri aloja mukaan lukien opinnot Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulussa,jossa hän on jaksottain toiminut myös tutkijana ja yliopistonlehtorina vuodesta 2010.

Käihkö pitää valitettavana sitä, että jopa tutkijoiden keskustelu Ukrainan sodasta on suomalaisessa mediassa pitkälti keskittynyt pintatasoon: rintamanuolien piirtelyyn ja yksittäisiin sotatapahtumiin.

Hänen mukaansa julkisen keskustelun tulisi laajentua kattamaan sodankoko kuva. Siihen olisi sisällytettävä yhteiskunnallista, taloudellista ja poliittista analyysia, tulisi ymmärtää sodan tausta syitä ja -tekijöitä sekä myös sodan erilaisten lopputulosten mahdollisia seurauksia.

Käihkö toivoo myös nykyistä enemmän poikkitieteellistä, monien tutkimusalojen yhteistyötä niin Ukrainankuin muiden sotien analyysiin ja tutkimukseen. Näin poliittiset päättäjät osaavat tehdä oikeita päätöksiä ja toimia riittävän päättäväisesti.

Käihkön mielestä Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on joissakin kysymyksissä suurehkoja painotuseroja. Tämä näkyi myös Sälenin turvallisuuskonferenssin yhtey dessä. Ruotsin siviilipuolustusministeri Carl-Oskar Bohlin varoitti ruotsalaisia siitä, että myös Ruotsi voi joutua sotaan.

Tosiasian toteaminen herätti Ruotsissa kiivasta keskustelua.

– Sälenin puheista noussut keskustelu on sellaista, mitä Suomessa ei tarvitse käydä. Ymmärrämme, että sota on mahdollinen. Meillä on oma sotahistoria ja taju näistä asioista.

Käihkö näkee ruotsalaisen keskustelun kiihkeydelle loogisen syyn.

– Ruotsissa tiedetään, että kun he nyt puhuvat näistä asioista, he näkevät vaikutukset puolustuspanostuksiin vasta vuosien päästä.

KANNATTAISIKO Suomen hakea nykyistä vahvempaa sotilaallista liittoutumista ja yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa – Nato-jäsenyydestä ja viidennestä artiklasta huolimatta?

– Kansainvälisten suhteiden perusteella lähtisin siitä Suomenlinnan Kuninkaanporttiin kirjoitetusta ajatuksesta, että älä luota vieraaseen apuun, Käihkö pohtii.

Käihkö perustelee näkemystään sillä, että kansainväliset sopimukset, sitoumukset ja liittolaisuudet osoittautuvat ajan oloon monesti epävarmoiksi, kun valtioiden voimasuhteet ja maailmanjärjestys myllertyy ja muuttuu.

Hän mainitsee tästä esimerkkinä vuoden 1994 Budapestin sopimuksen, joka Venäjän hyökkäyssodan aikaisessa keskustelussa on jäänyt vähälle huomiolle. Ukraina vetosi YK:n turvallisuusneuvostoon ja Budapestin sopimuksen allekirjoittaneisiin maihin nimenomaan sopimukseen viittaamalla vuonna 2014, kun Venäjä oli laittomasti vallannut Krimin – ja vetosi aivan turhaan, kuten tiedämme.

Venäjä oli yksi Budapestin sopimuksen allekirjoittajista. Sopimuksessa Yhdysvallat, Venäjä ja Britannia vahvistivat Ukrainan maantieteellisen yhtenäisyyden ja lupasivat suojata Ukrainaa ulkopuolista aggressiota vastaan.

Maat lupasivat myös, etteivät hyökkäisi Ukrainaan tai asettaisi sille taloudellisia pakotteita, joilla pyrittäisiin vaikuttamaan Ukrainan politiikkaan. Sama lupaus annettiin Valko-Venäjälle ja Kazakstanille.

– Ukrainan tapauksessa olemme nähneet, miten kansainväliset sopimukset eivät usein pidä. Vuonna 2014 ei Budapestin sopimuksesta ollut mitään apua Ukrainalle.

KÄIHKÖN mukaan Nato-jäsenyys lisää Suomen turvallisuutta, mutta:

– Suomen Nato-jäsenyys ei saa merkitä sitä, että Suomen turvallisuus on yhden kortin varassa, ei etenkään siinä tilanteessa, jossa Yhdysvaltain tuleva rooli on epäselvä; esimerkiksi siinä skenaariossa, että Donald Trump valitaan presidentiksi, ja hän päättää, ettei Yhdysvalloilla ole Euroopassa tai Natossa isoa roolia.

Voisiko Suomen, Ruotsin ja Norjan tiivistyvä puolustusyhteistyö, sittenkin, olla yksi Käihkön suosittamista munakoreista? Käihkö asettuu, tosin tutkijamaisen tarkkaan asetelluin sanakääntein kannattamaan pohjoismaiden lisääntyvää yhteistyötä.

– Muut Pohjoismaat ovat meidän viiteryhmäämme kulttuurisesti, maantieteellisesti, taloudellisesti ja historiallisesti. Ymmärrämme toisiamme ja tarpeitamme.

– Ainakaan Suomen ei pidä tuudittautua siihen, että joku tulee tarvittaessa pelastamaan meidät, jos kriisi tai sota syttyy meillä. Suomen on painotettava omaa puolustusta, mutta kyllä me tarvitsemme ulkopuolista tukea, ettemme joudu Ukrainan tilanteeseen, lastuksi laineille.

Lue koko juttu Demokraatin aikakauslehdestä 3/24.