Kasvot peilissä
3.7.2016 06:00 ・ Päivitetty: 4.7.2016 08:39
Ilmari Nurminen, 24: Poliitikon täytyy olla itsevarman oloinen, vaikka todellisuudessa olisikin herkkä ja haavoittuva”
”Tahdoin jo nuorena kantaa vastuuta ja selviytyä asioista itse. Hoidin veljeäni ja hankin itselleni työn mainostenjakajana. Olen itsenäinen vastuunkantaja, mutta politiikassa olen oppinut, että siellä pitää tukeutua ja luottaa myös muihin.
Poliitikon täytyy olla itsevarman oloinen, vaikka todellisuudessa olisikin herkkä ja haavoittuva. Sitä puolta politiikan kentällä ei saa näyttää, vaikka itse sen puolen välillä itsessään huomaisikin.
Minusta on välillä hauska ajatella, miten elämäni oli hyvin erilaista vielä puoli vuotta sitten. Silloin näin peilissä nuoren, joka oli lähdössä yliopistolle tai kavereiden kanssa bilettämään. Nyt peilistä katsookin ihminen, joka on menossa eduskunnan istuntoon, hoitamaan ihmisten asioita tai vaikkapa Linnan juhliin.
Kyllä sitä joskus itsekin vähän hätkähtää, kun miettii, miten paljon elämäni on muuttunut näin lyhyen ajan sisällä. Toisaalta en ole mielestäni muuttunut ihmisenä, mutta elän vain vähän erilaisessa maailmassa kuin hetki sitten.
Näen itsessäni sen, mitä olen nyt. Näen innon ja päättäväisyyden muuttaa asioita politiikan avulla. Välillä peilistä katsoo se poliitikko, välillä se nuori. Se kontrasti antaa tasapainoa elämään.
Kyllähän peilissä näkyy vähän väsymystäkin. On tässä ollut ihan mielenkiintoinen ja rankka puolivuotiskausi. Töitä on tehty paljon.”
Teksti: Nora Vilva
Lisää aiheesta
Juttu ilmestyi ensin Demokraatin viikkolehdessä 14.1. 2016
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.