Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ilmari Nurminen: Kuntien koronakorvaukset korvataan täysimääräisinä – “Onneksi epätietoisuudelle saatiin nyt päätös”

Jukka-Pekka Flander

Hallituksen budjettiriihi on päättynyt ja hallituksen esityksessä kaikki koronasta koituneet kustannukset korvataan kunnille täysimääräisesti. Hallitus linjasi kustannusten korvaamisen jatkuvan niin kauan kuin tautitilanne ja koronastrategian toimeenpano sitä edellyttää. Koronasta koituneet kulut korvataan kehyksen ulkopuolisina menoina vuosina 2021-2023 koronastrategian linjausten mukaisesti.

Demokraatti

Demokraatti

Koronavirusepidemian kustannukset kattavat tällä hetkellä testaukseen, testauskapasiteetin nostamiseen, jäljittämiseen, karanteeneihin, potilaiden hoitoon, matkustamisen terveysturvallisuuteen ja rokotteisiin liittyvät kustannukset. Etenkin suurten kaupunkien huoli nousi esiin kustannuskorvausten vähentämistä ehdottaessa.

“Hetkellinen keskustelu, jossa koronakorvausten määrä oli epäselvä aiheutti valtavaa huolta ja epätietoisuutta kunnissa. Onneksi epätietoisuudelle saatiin nyt päätös budjettiriihen päätösten myötä”, SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurminen sanoo tiedotteessa.

Nurminen huomauttaa, että pandemia on aiheuttanut huomattavan kasvun terveydenhuoltokuluihin kuntien järjestäessä laadukkaita ja saavutettavia palveluita koronakriisiin vastaamisessa. Kuntien jo heikkenevässä taloustilanteessa on tärkeää, että sovituista lupauksista pidetään kiinni.

“Koronapandemia koskettaa jokaista suomalaista ja siksi budjettiriihen esitys kulujen täysimääräisestä korvaamisesta on meidän velvollisuutemme.”

Nurmisen mukaan hallituksen esitys budjettiriihestä tuo toivoa ja selvyyttä moniin lähivuosien hankkeisiin kuten hoitotakuun tiukentamiseen, poliisien resursseihin ja Suomen hiilineutraliuustavoitteen saavuttamiseen.

“Erityisen tärkeää on kuitenkin pitää jo luvatusta kiinni ja siinä budjettiriihen tulos on onnistunut.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE