Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Ilmari Nurminen pyrkii Tampereen pormestariksi

Jukka-Pekka Flander / SDP

Kansanedustaja, Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ilmari Nurminen (sd.) tavoittelee Tampereen pormestarin tehtävää. Kaksi puolueosastoa on esittänyt häntä SDP:n pormestariehdokkaaksi.

Demokraatti

Demokraatti

Nurminen kertoo, että ehdokkaaksi hänet ovat asettaneet Tulevaisuusdemarit ja Tampereen sosialidemokraattinen Toveriseura.

SDP:n kunnallisjärjestön aiemmin tällä viikolla käynnistämä ehdokasasettelu puolueen pormestariehdokkaaksi on käynnissä 24. marraskuuta saakka. Pormestariehdokkaan asettamista käsitellään edustajiston syyskokouksessa 27. marraskuuta.

– Monet yhdistykset pitävät kokouksiaan lähiaikoina, joilta toivon saavani tukea. Olen todella kiitollinen jo tähänastisesta luottamuksesta jäsenistölle, Nurminen sanoo Instagram-päivityksessään.

SDP Tampere asettaa ensimmäiset kuntavaaliehdokkaansa edustajiston ylimääräisessä kokouksessa 22. lokakuuta.

Nurminen enteilee, että parhaillaan valmistelussa olevassa SDP:n kuntavaaliohjelmassa nousseee esiin ainakin oikeudenmukaisempi talouspolitiikka ja työllisyydenhoito.

– Haluamme tietenkin huolehtia hyvistä palveluista kuntalaisille ja etenkin koulutus ja siihen riittävät henkilöstöresurssit ovat onnistumisessa keskiössä, Nurminen sanoo päivityksessään.

Nurmisen mukaan SDP:n on näytettävä suuntaa reilusta työnantajapolitiikasta. Myös nuorten kasvava työttömyys ja syrjäytyminen ovat asioita, joihin Nurmisen mukaan on löydettävä ratkaisuja.

– Hyvinvointialueuudistuksen jälkeen kuntien ennaltaehkäisevät palvelut pitää nostaa vahvemmin esille, koska ne ovat etenkin ikääntyneiden palveluissa tärkeitä.

Nurminen nostaa päivityksessään esiin Tampereen nykyisen pormestarin Kalervo Kummolan (kok.). Hän toteaa, että mikäli Kummola hakee jatkokautta, pääsevät tamperelaiset valitsemaan ”arvoliberaalin ja vasemmistolaisen” ja ”Kummolan konservatiivisen ja oikeistolaisen” vaihtoehdon väliltä.

KUNTA- ja hyvinvointialuevaalit järjestetään ensi keväänä, 13. huhtikuuta. SDP:n Pirkanmaan piirijärjestö julkisti keskiviikkona ensimmäiset 83 ehdokasta aluevaaleihin.

Piirikokouksessa 8. lokakuuta asetettujen ehdokkaiden joukossa ovat muiden muassa SDP:n kansanedustajat Lotta Hamari ja Ville Merinen ja Tampereen apulaispormestari Ilkka Porttikivi.

Nykyisistä varsinaisista aluevaltuutetuista ja varavaltuutetuista ehdolla ovat muiden muassa aluevaltuuston puheenjohtaja Johanna Loukaskorpi, Atanas Aleksovski, Jussi-Pekka Ahonen, Heidi Jakara, Jenni Jokinen, Pekka Järvinen, Kirsi Kaivonen, Ulla Kampman, Joni Kumlander, Hanna Laine, Roope Lehto, Leena Mankkinen, Tuula Petäkoski-Hult, Taru Tolvanen ja Markku Virkamäki.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE