Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

13.1.2023 10:36 ・ Päivitetty: 13.1.2023 10:36

Ilmarinen: hakemukset työkyvyttömyyseläkkeelle taas nousussa – yksi syy ylitse muiden

iStock

Työeläkeyhtiö Ilmariselle tulleiden työkyvyttömyyseläkehakemusten määrä kääntyi viime vuonna kasvuun, yhtiö kertoo.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uusia hakemuksia tuli runsaat 11  000 eli viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Vuosina 2020 ja 2021 hakemusten määrä vähentyi. Ilmarisen mukaan nyt näyttää siltä, että hakemusmäärissä on palattu korona-aikaa edeltävälle tasolle.

Useimmiten työkyvyttömyyseläkkeelle veivät mielenterveyden häiriöt. Ilmarisen mukaan erityisesti nuorten mielenterveysperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet ovat lisääntyneet huolestuttavasti.

-  Masennus on ylivoimaisesti suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Mielenterveyssyiden vuoksi eläköidytään keskimäärin nuorempana, ja myös paluu työelämään on muihin sairausryhmiin verrattuna haasteellisempaa, Ilmarisen työkykyjohtaja Kristiina Halonen kertoo tiedotteessa.

Korona on näkynyt Ilmariselle tulleiden hakemusten diagnooseissa vähän.

-  Pitkittyneen koronataudin vuoksi työkyvyttömyyseläkettä on haettu meiltä vain vähän.

Myönteisen päätöksen uuteen työkyvyttömyyseläkehakemukseen sai Ilmarisessa noin 62 prosenttia hakijoista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU