Tiede ja teknologia
29.4.2026 05:01 ・ Päivitetty: 29.4.2026 04:44
Ilouutinen: Suomen teollisuuden savukaasut ovat puhdistuneet
Suomi on onnistunut vähentämään terveydelle ja ympäristölle haitallisia ilman epäpuhtauksien päästöjä, kertoi Suomen ympäristökeskus eli Syke keskiviikkona.
Vuodesta 2005 vuoteen 2024 rikkidioksidipäästöt vähenivät Syken mukaan 75 prosenttia ja typen oksidit 56 prosenttia. Pienhiukkaset ja haihtuvat orgaaniset yhdisteet vähenivät molemmat noin 50 prosenttia.
Syken erityisasiantuntijan Tommi Forsbergin mukaan suurin osa päästövähennyksistä johtuu savukaasujen puhdistuksesta voimalaitoksissa ja teollisuudessa.
- Viime vuosina kehitystä on vauhdittanut energiajärjestelmän muutos, kun fossiilisten polttoaineiden käyttö on vähentynyt ja tuulivoima sekä muu vähäpäästöinen energiantuotanto on kasvanut, Forsberg sanoi Syken tiedotteessa.
Päästöjen vähenemiseen pidemmällä aikavälillä on vaikuttanut myös EU-sääntely.
Suomi on nyt saavuttanut päästövähennystavoitteet jokaisesta ilman epäpuhtaudesta. Tavoitteet asetettiin EU:n päästökattodirektiivissä ja YK:n kaukokulkeutumissopimuksen Göteborgin pöytäkirjassa.
SEN SIJAAN muita päästöjä hitaammin on pienentynyt maatalouden ammoniakkipäästöjen määrä. Vuodesta 2005 vuoteen 2024 ammoniakkipäästöt vähenivät 26 prosenttia.
Ammoniakkia vapautuu etenkin eläinten lannasta eläinsuojissa, varastoissa ja levityksen yhteydessä.
Syken mukaan ammoniakkipäästöjen vähentäminen on edelleen haastavaa sekä Suomessa että Euroopassa.
Kun teollisuudessa yksittäisellä suodattimella ja puhdistuslaitteella voi olla päästöjen hallinnassa suuri vaikutus, ammoniakkipäästöjen vähentäminen edellyttää ruokinnan tarkentamista ja muutoksia koko lantaketjussa, erikoistutkija Juha Grönroos kertoi Syken tiedotteessa.
Ilman epäpuhtaudet heikentävät ilmanlaatua ja voivat aiheuttaa terveyshaittoja. Pienhiukkaset kulkeutuvat hengitysteihin ja verenkiertoon lisäten riskiä sydän- ja hengityselinsairauksiin. Typen oksidit voivat pahentaa hengitystieoireita. Epäpuhtaudet voivat aiheuttaa myös ympäristön happamoitumista ja rehevöitymistä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
