Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Iltalehti: Sisäministeriö haluaa selvityksen Saarelaisen tapauksesta

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Matti Saarelainen Helsingissä 12. huhtikuuta 2017.

Sisäministeriö on viime viikolla pyytänyt suojelupoliisilta (supo) selvitystä entisen virkamiehen Matti Saarelaisen tapauksesta. Ministeriö pyytää luettavaksi lukuisia asiakirjoja 1990-luvun lopulta alkaen. STT sai selvityspyynnön sisäministeriöstä pyytämällä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Aiheesta uutisoi ensin Iltalehti.

Suposta viime vuonna eläköitynyt Saarelainen työskenteli muun muassa Ulkomaalaisviraston ja Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen (HybridCoE) johdossa, mutta palasi molemmista pesteistä vähin äänin supoon. Lähtöjen vaietut taustat ovat selvinneet vasta viime aikoina. Julkisuudessa on käsitelty paitsi hänen käytöstään myös hänen mahdollista osuuttaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvan Gennadi Timtshenkon kansalaisuushakemuksen käsittelyyn.

Sisäministeriö pyytää supolta kaikki Saarelaista koskevat henkilöstöhallinnon asiakirjat ajalta 1.1.2003-31.1.2023. Sisäministeriö pyytää myös tietoa siitä, onko supo laatinut Saarelaisesta turvallisuusselvityksen hänen palatessaan supoon. Mikäli näin ei ole tehty, sisäministeriö haluaa kuulla syyn asialle.

Lisäksi ministeriö haluaa muun muassa tietää, mitä muita selvityksiä Saarelaisesta on mahdollisesti käynnistetty viime vuonna, ja onko supon sisäisen ilmiantokanavan kautta tullut tietoon jotain Saarelaiseen liittyvää.

Sisäministeriö haluaa myös nähtäväkseen Saarelaista mahdollisesti koskevat supon sisäisen laillisuusvalvonnan asiakirjat vuosilta 1999-2000, 2004-2005 ja 2019-2022.

Lisäksi sisäministeriö haluaa tietää, onko Saarelaisella mahdollisesti jonkinlainen konsulttisopimus tai muu eläköitymisen jälkeinen sidos supoon. Mikäli näin on, sisäministeriö haluaa nähdä asiaan liittyvät asiakirjat.

Supolla on vastausaikaa 10. helmikuuta saakka.

SUPON päällikkö Antti Pelttari sanoi STT:lle aiemmin tammikuussa, että Saarelaisen toiminta ei ole aiheuttanut uhkaa kansalliselle turvallisuudelle.

Pelttarin mukaan supo on tehnyt omia selvityksiään Saarelaisen toiminnasta sen jälkeen, kun Saarelaista koskevia tietoja on tullut julkisuuteen. Näiden selvitysten perusteella ei Pelttarin mukaan ole ilmennyt mitään sellaista, mikä olisi antanut aihetta kohdistaa Saarelaiseen hallinnollisia toimia. Pelttari ei avannut tarkemmin sitä, miten supossa on selvitetty Saarelaisen toimintaa.

STT kertoi tammikuun alussa, että Saarelainen sai vuonna 2019 lähtöpassit HybridCoE:n johtajan tehtävästä henkilökuntaan kohdistuneen epäasiallisen käytöksensä vuoksi.

Entinen sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) on sittemmin kertonut Saarelaisen joutuneen lähtemään Ulkomaalaisviraston johtajan tehtävästä vuonna 2004 luottamuspulan vuoksi. Rajamäen mukaan Saarelaisen lähdön taustalla oli tämän ylentämän osastosihteerin saama lahjustuomio.

Iiro-Matti Nieminen, Pekka Torvinen / STT

Muokattu 24.1. klo 17.29: Täydennetty STT:n omalla tiedonhankinnalla, eli maininnat Iltalehteen poistettu lukuun ottamatta sitä, että IL kertoi aiheesta ensimmäisenä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE