Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

25.5.2016 14:12 ・ Päivitetty: 25.5.2016 14:12

Insinööriliitto: Poikkeustilanne vaatii poikkeuksellisia toimia

Microsoftin väki marssi ulos eilen.

Insinööriliiton uuden puheenjohtajan Samu Salon mukaan Microsoftin ja valtiovallan on tehtävä kaikkensa Microsoftilta irtisanottavien 1350 työntekijän uudelleen työllistymiseksi.

– Nyt puhutaan aivan alansa huippuosaajista. Ensisijaisesti vastuu on Microsoftilla, jonka on kannettava vastuunsa ja hoidettava irtisanottaville edellytykset uuden työn löytymisen helpottamiseksi, hän sanoo.

Salon mukaan nyt mitataan,huolehtiiko valtiovalta perustuslain mukaisesti työvoimasta ja työllisyydestä.

– Maan hallitukselta kysytään uskallusta pehmentää iskun vaikutuksia. Taas kerran Suomessa menettää yhdellä päätöksellä työnsä todella iso joukko huippuammattilaisia, joiden osaamiselle ja ammattitaidolle voi olettaa olevan kysyntää tulevaisuudessa, Salo toteaa.

Hän tähdentää, että toimenpiteiden pitää olla nopeita ja tehokkaita.

– Päätöksenteossa ja niiden toteutuksessa ei ole varaa viivytellä. Niissä kannattaa hyödyntää aikaisemmista isoista irtisanomisista saatuja kokemuksia muun muassa alueellisen aktiivisuuden ja toimien merkityksestä, Salo sanoo.

Hän muistuttaa, että maassa on jo nyt lähes 50 000 korkeasti koulutettua työtöntä.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU