Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Ulkomaat

Intiasta ei ole Australiaan tulemista, jopa viiden vuoden vankeus uhkaa

LEHTIKUVA / AFP Diptendu Dutta

Koronakriisin kourissa olevasta Intiasta Australiaan saapuvia uhkaa maanantaista lähtien jopa viiden vuoden vankeustuomio, viranomaiset ilmoittivat.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Australia tiukensi sääntöjään äärimmilleen sen jälkeen, kun viranomaiset havaitsivat, että maahan oli saapunut ihmisiä Intiasta vaihtoyhteyksien kautta. Suorat lennot oli lopetettu jo aikaisemmin.

–  Hallitus ei tee tällaisia päätöksiä kevyin perustein. Australian terveydenhuolto- ja karanteenijärjestelmän toimivuus on kuitenkin turvattava ja koronatartuntojen määrä karanteeniyksiköissä pystyttävä pitämään hallittavalla tasolla, maan terveysministeri Greg Hunt sanoi.

Maahantulokielto koskee myös Australian kansalaisia, ja se on voimassa ainakin kuluvan kuun puoliväliin. Intiassa on jumissa tuhansittain australialaisia, joiden kotiuttamisen tilauslennoilla pääministeri Scott Morrison on torjunut.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch arvosteli kovin sanoin Australian päätöstä.

–  Sen sijaan, että hallitus keskittyy vankilatuomioihin ja koviin rangaistuksiin, sen pitäisi etsiä turvallisia tapoja panna Intiasta palaavat karanteeniin, järjestön Australian aluejohtaja Elaine Pearson neuvoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Huomasitko nämä?

Pasi Kuoppamäki

Kolumnit
12.5.2021
Valtaosalla suomalaisia on aiempaa enemmän talletuksia – monessa tapauksessa olisi kaikkien osapuolien kannalta järkevää laittaa raha kiertämään
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE