Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

8.1.2018 06:56 ・ Päivitetty: 8.1.2018 06:56

IS: Uudelle eläkepomolle messevä 100 000–200 000 euron lisäeläke-etu

Työeläkeyhtiö Ilmarisen uusi toimitusjohtaja Jouko Pölönen saa muhkean lisäeläkkeen, uutisoi Ilta-Sanomat tänään.

Lehden mukaan Ilmarinen tulee maksamaan uuden toimitusjohtajan lisäeläke-etua ison summan: 100 000–200 000 euroa vuodessa.

Vastaava etu oli Pölösen edeltäjällä Timo Ritakalliolla. Samoin sellaiseen ovat IS:n mukaan oikeutettuja kahden muun suuren eläkeyhtiön toimitusjohtajat, Varman Risto Murto ja Elon Satu Huber.

Eläkejohtajien lisäeläke perustuu lehden mukaan ryhmäeläkevakuutuksiin. Se on verotuksessa edullinen saajalleen, koska maksettuja maksuja ei veroteta edunsaajan ansiotulona. Veroja maksetaan vain saadusta lisäeläkkeestä.

Tapaa, jolla eläkeyhtiöt ja niiden johtajat saavuttavat tällaisen veroedun, lehti kuvaa eräänlaiseksi ”lain porsaanreiän” hyödyntämiseksi.

Jouko Pölönen on tällä hetkellä OP Ryhmän pankkiliiketoiminnan johtaja ja johtokunnan jäsen.

Pölönen aloittaa eläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtajana viimeistään kesäkuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU