D-analyysit

”Iskulause ’porvari nukkuu huonosti’ saattoi sisältää suuremman totuuden” – Louekoski näkee vertailukohtia tähän päivään

Kari Hulkko
Kolumnit

Matti Louekoski

Wanhojen toverien puheenjohtaja sekä entinen kansanedustaja ja ministeri

Kari Hulkko
Kolumnit

Matti Louekoski

Wanhojen toverien puheenjohtaja sekä entinen kansanedustaja ja ministeri

Kari Hulkko
Kolumnit

Matti Louekoski

Wanhojen toverien puheenjohtaja sekä entinen kansanedustaja ja ministeri

Viime joulukuussa julkistettiin Turun yliopistossa tohtori Ville Okkosen väitöskirja aiheesta ”Peruskoulua vastaan – yksityiskoulut ja yhteiskuntajärjestys 1966–1975”. Väittelijä käy tutkimuksessaan hyvin perusteellisella ja mielenkiintoisella tavalla läpi sitä ideologista kamppailua, jota poliittinen oikeisto piti välttämättömänä vanhojen etuoikeuksien puolustamiseksi. Oli torjuttava Suomen muuttuminen sosialistiseksi.

Oikeiston mielestä tarvittiin ryhtiliike, ettei eräänä demokraattisen kehityksen arvoalueena oleva koululaitos joutuisi antautumaan tasapuolisen koulunkäynnin mahdollisuutta vaativien edessä. Tätä taistelua varten oli koottava voimat ja järjestäydyttävä.

Oli koottava varoja ja perustettava yhteisöjä puolustustaisteluun. Sellainen oli muun muassa Vapaan koulutuksen tukisäätiö (VKTS), joka Okkosen mukaan voidaan rinnastaa jo vuonna 1952 perustettuun ja talouselämän rahoittamaan ja porvarilehdistön laajasti tukeman Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki (SYT) -nimiseen järjestöön.

Myöhemmin 1970-luvulla samaa perinnettä jatkoi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA sille tyypillisin pehmeämmin ja diplomaattisemmin keinoin.

Järjestöjen tavoitteena oli ei-sosialistisen yhteiskunnan rakentaminen ja vasemmistovaaran torjuminen.

Vasemmiston voiman vahvistuttua 1960- ja 70- luvuilla sai peruskoulun vastustaminen muotoja, joita jälkikäteen on suorastaan vaikea ymmärtää. Jopa eduskuntakeskustelujen kielenkäyttö peruskoulun tuomien uhkien kuvailussa saa aineistoon tutustuvan tuntemaan myötähäpeää puhujia kohtaan.

Tuskin EK sääntömuutoksellaan on halunnut luopua vaikutusvallastaan työmarkkinoilla.

Vasemmistonuorison piirissä ollut suosittu iskulause ”porvari nukkuu huonosti” saattoi sisältää suuremman totuuden kuin hokemaa toistelleet ymmärsivätkään.

Lyhyesti sanottuna 1960- ja 70-luvuilla käytiin ankaraa ideologista kamppailua, suorastaan hegemonia-taistelua, suomalaisen yhteiskunnan suunnasta. Tämän päivän politiikasta voisi hakea vertailukohtia 50 vuotta sitten tapahtuneeseen, vaikkapa työmarkkinoilta. Yhtä rajua sanailua ei sentään esiinny, mutta monia sellaisia piirteitä on ilmassa, jotka osoittavat eräänlaisen hegemoniakilpailun olevan menossa.

EK muutti sääntöjään, ettei sen ole mahdollista olla mukana tekemässä tulosopimuksia. Samalla muuttui myös SAK:n ja muidenkin palkansaajien keskusjärjestöjen asema. Ne eivät ole enää sopimusten osapuolia. Tämä rooli siirtyi liitoille samalla, kun työnantajat ajavat yhä vahvemmin sopimusten tekemistä paikallisella tasolla.

Tuskin EK sääntömuutoksellaan on halunnut luopua vaikutusvallastaan työmarkkinoilla. Se on vain omaksunut välillisen vaikuttamisen keinon.

EK laskenee, että sen tahto ja vaikutusvalta toteutuvat riittävästi oman viiteryhmän kiinteästä yhteistyöstä ilman keskusjärjestöjen muodollisia sopimuksiakin. EK:n vaikutusvalta ulottuu hyvin pitkälle myös paikalliseen sopimiseen, jossa lähtökohtaisesti työnantaja on aina niskan päällä.

Paikallinen sopiminen ei taida myöskään työnantajalle olla ihan helppo asia.

Palkansaajapuolella muutoksen vaikutukset eivät ole läheskään yhtä mutkattomia. Yhteisen vaikutusvallan säilyttämiseksi on ryhdytty kokoamaan suurliittoja, joiden jäsenkunnat ovat kuitenkin varsin heterogeenisia. Yhteisten tavoitteiden ajaminen näyttää vaikeutuvan varsinkin, kun vastapuoli voi laajassa mitassa turvautua porvarihallituksen tukeen.

Hegemoniataisteluun viittaavat myös ne puheenvuorot, joissa työtaistelutoimia enenevässä määrin leimataan poliittisiksi operaatioiksi.

Paikallinen sopiminen ei taida myöskään työnantajalle – vahvasta lähtöasetelmasta huolimatta – olla ihan helppo asia. Sitä osoittaa pankkialaa parhaillaan tulehduttava neuvottelu viikonloppujen aukioloajoista. Paikallisia ja pankkikohtaisia sopimuksia ei tunnu syntyvän kovin helposti eikä halvalla.

Vastakkain on muitakin arvoja kuin viikonlopputyöstä maksettava rahallinen korvaus. Miten perheestä huolehditaan, jos edes viikonloppua ei siihen voi varata?

Tarvittaisiinko sittenkin laajempaa sopimista?

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat