Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

31.12.2020 10:31 ・ Päivitetty: 31.12.2020 10:31

Iso 54 maan vapaakauppa-alue syntyy Afrikkaan

Afrikkaan syntyy yli miljardin kuluttajan vapaakauppa-alue vuoden 2021 alusta. Afrikan maiden vapaakauppasopimuksessa on mukana yli 50 jäsenmaata Afrikan unionista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Maiden määrällä mitattuna uusi vapaakauppa-alue on maailman suurin, kertoo ulkoministeriö tiedotteessaan. Kuluttajia sopimuksen piirissä olevissa 54 maassa on noin 1,3 miljardia.

Yhteismarkkinoiden avulla halutaan kasvattaa Afrikan maiden keskinäistä kauppaa. Nykyisin maiden viennistä vain alle viidennes suuntautuu maanosan sisälle. Esimerkiksi Euroopassa sisäisen kaupan osuus on melkein 70 prosenttia.

Vapaakauppasopimus poistaa lähivuosina tullit suuresta osasta kauppatavaroita. Sopimus kattaa aluksi tavarakaupan, palvelukaupan sekä menettelyn kauppariitojen ratkaisemiseksi.

–  Mantereenlaajuinen vapaakauppasopimus on osa pyrkimystä edistää maanosan maiden keskinäistä yhteistyötä, ihmisten liikkuvuutta, talouskasvua, kehitystä, hyvinvointia ja rauhaa, sanoo kauppapolitiikan yksikön päällikkö Pasi-Heikki Vaaranmaa ulkoministeriön tiedotteessa.

Marraskuussa kerrottiin viidentoista Aasian ja Oseanian maan vapaakauppasopimuksesta, joka bruttokansantuotteella mitattuna on maailman suurin. Jäsenmaat muodostavat noin kolmanneksen maailman bruttokansantuotteesta.

Sopimuksen vaikutusalueen piiriin kuuluu yli kaksi miljardia ihmistä. Sopimus olisi ollut vieläkin suurempi, ellei halpojen kiinalaistuotteiden vyöryä pelännyt Intia olisi jättäytynyt pois.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU