Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

15.11.2023 05:40 ・ Päivitetty: 15.11.2023 05:29

Israel aloitti operaation al-Shifan sairaalassa – ”Todellisuus on, että Yhdysvalloilla on valta pysäyttää tämä”

LEHTIKUVA / AFP / ISMAIL ZANOUN

Israel sanoo aloittaneensa sotilaallisen operaation Gazan kaupungissa sijaitsevassa al-Shifan sairaalassa. Israelin asevoimat sanoo suorittavansa operaatiotaan tietyllä alueella sairaalassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Israelin mukaan sairaalan alla on äärijärjestö Hamasin komentokeskus. Hamas on kiistänyt väitteen.

Al-Shifassa olevan toimittajan mukaan Israelin panssarivaunut ovat tunkeutuneet sairaalan alueelle ja tähtäävät tykeillään sairaalaa.

-  Emme ole varmoja, ovatko sotilaat sairaalassa (rakennusten sisällä), sanoi palestiinalaisuutistoimisto Wafan toimittaja Khader al-Za’anoun CNN:lle.

Hän painotti sotilaiden olevan joka tapauksessa sairaalan alueella panssarivaunujen kanssa. Hänen mukaansa ympäri pihaa on ollut tulitusta.

Yhdysvaltalaislehti Washington Post kertoo, että lehden lähettämät viestit al-Shifan henkilökunnalle sekä sairaalassa oleville Gazan terveysministeriön edustajille eivät ole menneet läpi sen jälkeen, kun Israelin asevoimat ilmoitti hyökkäyksestä. Lehden mukaan tällä hetkellä ei ole selvyyttä siitä, miksi viestit eivät mene läpi.

Viestintä sairaalan kanssa on Washington Postin mukaan ollut viime viikonlopusta lähtien mahdollista vain ajoittain. Tuolloin Israelin joukot etenivät syvemmälle Gazan kaupunkiin ja piirittivät sairaalan.

Ajoittaiset viestintäkatkokset ja -häiriöt ovat riivanneet Gazaa lokakuun alusta jatkuneiden yhteenottojen ajan, ja Israelin viranomaiset ovat lehden mukaan kieltäytyneet kommentoimasta niitä.

GAZAN suurimman sairaalan ympärillä on käyty viime aikoina kiivaita taisteluja. Israel on perustellut hyökkäyksiään sairaalan lähettyville juuri Hamasin komentokeskuksella.

Al-Shifan sairaala on jäänyt saarretuksi taisteluiden väliin, ja olosuhteet siellä ovat karmeat. YK:n mukaan sairaalassa on potilaiden ja henkilökunnan lisäksi taisteluja paenneita siviilejä, kaikkiaan ainakin 2 300 ihmistä.

Al-Shifassa toimivan lääkärin Ahmed Mokhallalatin mukaan tykistöiskut ja tulitus sairaalan ympärillä olivat jatkuneet tauotta edeltävien neljän tunnin ajan, kertoi qatarilaismedia al-Jazeera Suomen aikaa puoli kolmelta yöllä.

Mokhallalatin mukaan sairaalassa oli yöllä edelleen 650 potilasta, joista noin sata kriittisessä tilassa. Lisäksi sairaalassa oli hänen mukaansa 2  000-3  000 kodeistaan paennutta ihmistä sekä noin 700 henkilökunnan jäsentä.

-  Kotinsa jättäneet ovat siviilejä, sairaalassa on naisia, lapsia ja kokonaisia perheitä, sanoi Mokhallalati al-Jazeeralle.

-  Ihmiset täällä ovat olleet pelon vallassa, koska ei ole varmuutta siitä, miten hyökkäys tulee etenemään.

YHDYSVALTAIN presidentti Joe Biden on Israelin ohella vastuussa hyökkäyksestä al-Shifan sairaalaan, syyttää Hamas Israelin tunkeuduttua sairaalan alueelle.

Hamas sanoi jo ennen hyökkäyksen alkua, että Yhdysvallat on näyttänyt Israelille vihreää valoa terveydenhuoltolaitoksiin kohdistuvien verilöylyjen tekemiseksi. Näiden mahdollisten iskujen tavoitteena on Hamasin mukaan tuhota Gazan terveydenhuoltojärjestelmä ja ajaa palestiinalaiset kodeistaan.

Hamas viittasi aiemmalla lausunnollaan Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston viestintäkoordinaattori John Kirbyn väitteeseen, jonka mukaan al-Shifan sairaalan alla Gazan kaupungissa on Hamasin komentokeskus.

Hamasin mukaan Yhdysvallat on suoraan vastuussa Israelin sodan mahdollistamisesta Gazassa. Hamas kuvailee Israelin toimia kansanmurhaksi.

Tiistaina al-Shifan tilannetta kommentoinut Kirby sanoi perustavansa puheensa komentokeskuksesta Yhdysvaltain tiedustelutietoihin. Kirbyn mukaan Hamas on myös varastoinut aseita väitettyyn komentokeskukseen.

Valkoisen talon edustajan mukaan sairaaloita ja niiden sisällä olevia potilaita tulee suojella. Edustajalta kysyttiin erikseen Israelin sotilasoperaatiosta al-Shifan sairaalassa, mutta hän ei suostunut kommentoimaan operaatiota.

Sen sijaan hän sanoi, että Yhdysvallat ei tue sairaalaan iskemistä ilmasta käsin, eikä halua nähdä tulitaistelua sairaalassa, jossa viattomat ihmiset ja potilaat joutuvat ristituleen.

PALESTIINALAISEN PNI-puolueen johtajan Mustafa Barghoutin mukaan Yhdysvallat voisi halutessaan tehdä lopun tulitukselle.

-  Todellisuus on, että Yhdysvalloilla on valta pysäyttää tämä. Lopettaa tulitus, sanoi Barghouti al-Jazeeralle.

Barhgouti kommentoi tapahtumia qatarilaismedialle tunteja sen jälkeen, kun Kirby oli esittänyt väitteensä Hamasin komentokeskuksesta.

Barghoutin mukaan Yhdysvallat tekee Gazan kohdalla saman virheen kuin se teki hyökätessään Irakiin vuonna 2003. Barghouti rinnastaa Israelin puheiden toistamisen tiedustelutietoihin, joilla Yhdysvallat oikeutti tuolloisen hyökkäyksensä Persianlahden maahan. Yhdysvallat väitti tuolloin lähtevänsä vapauttamaan Irakia joukkotuhoaseista.

Barghouti antoi al-Jazeeralle muitakin esimerkkejä siitä, miten Biden on hänen mukaansa toistanut Israelin sanomisia. Palestiinalaispoliitikon mukaan yhdysvaltalaispresidentti on muun muassa toistanut väitteen siitä, että Israelin iskuissa surmattujen palestiinalaisten kerrottu määrä ei ole oikea.

-  Sen jälkeen (Gazan) terveysministeriö julkaisi kaikkien (surmattujen) ihmisten nimet ja henkilötunnukset, sanoi Barghouti.

AL-SHIFAN sairaalan johtaja kertoi tiistaina, että lähes 180 ruumista on haudattu joukkohautaan al-Shifan alueella. Johtajan mukaan haudattujen joukossa on polttoainepulan takia kuolleita vauvoja ja tehohoidossa olleita potilaita. Vauvoja on hänen mukaansa haudattu seitsemän, tehohoitopotilaita kolmisenkymmentä.

Lääkärit ilman rajoja -järjestön mukaan tilanne sairaalassa on muuttunut erittäin huonoksi. Sairaalassa työskentelevä lääkäri kertoi järjestölle maanantaina, ettei sairaalassa ole sähköä, vettä eikä ruokaa. Hänen mukaansa sairaalan porteilla on haavoittuneita ihmisiä, mutta heitä ei voida enää ottaa sairaalaan sisään.

Lääkärin mukaan sairaalahenkilökunta suostuisi lähtemään sairaalasta vain, jos potilaat evakuoitaisiin ensin turvallisesti.

-  Al-Shifan sairaalan sisällä on haavoittuneita potilaita ja lääkintähenkilökuntaa. Jos he antavat meille takeet ja evakuoivat potilaat ensin, me evakuoidumme, sanoi nimettömänä pysyttelevä lääkäri järjestön mukaan.

AFP:n kanssa työskentelevän paikalla olevan toimittajan mukaan sairaalalla haistaa mädäntyvien ruumiiden hajun.

ISRAELIN iskujen kohteena olevasta Gazasta on päässyt evakuoitumaan noin 150 ruotsalaista. Heistä noin 85 pääsi Rafahin rajanylityspaikan kautta Egyptiin tiistaina, kertoo Ruotsin ulkoministeriö.

Ministeriön mukaan Gazassa on vielä noin sata ruotsalaista. Heidän odotetaan pääsevän poistumaan alueelta keskiviikon aikana.

-  Haluamme korostaa, että Gazan rajan ylittäminen on siviileille erittäin monimutkainen asia, johon liittyy monia toimijoita. Tilanne on hyvin arvaamaton ja voi muuttua nopeasti, sanoo ulkoministeriö sähköpostissa uutistoimisto TT:lle.

Ministeriö sanoo pyrkivänsä saamaan yhteyden niihin ihmisiin, joille on annettu vihreää valoa Gazasta poistumiseksi. Ihmisiä kuitenkin kehotetaan olemaan menemättä Rafahin rajanylityspaikalle ennen kuin ulkoministeriöltä on tullut ilmoitus, että paikallisviranomaisilta on saatu rajanylityslupa.

Hamasin kontrolloiman Gazan terveysministeriön mukaan runsaan kuukauden aikana Israelin ilmaiskuissa ja hyökkäyksessä Gazaan on saanut surmansa yli 11  000 ihmistä, joista yli 4  600 on lapsia.

Israel alkoi pommittaa Gazaa sen jälkeen, kun Hamasin taistelijat hyökkäsivät Israeliin lokakuun alkupuolella. Israelin mukaan hyökkäyksessä kuoli ainakin 1  200 ihmistä.

BIDEN sanoi tiistaina uskovansa, että Hamasin kanssa päästään sopimukseen äärijärjestön taistelijoiden Gazan kaistalla pitämien panttivankien vapauttamisesta. Hän ei kuitenkaan tarjonnut tarkempia tietoja asiasta.

-  Olen puhunut asiaan liittyvien ihmisten kanssa joka ikinen päivä. Uskon, että se tulee tapahtumaan, mutta en halua mennä yksityiskohtiin, Biden sanoi toimittajille Valkoisessa talossa, kun häneltä kysyttiin mahdollisesta sopimuksesta.

Yhdeksän yhdysvaltalaisen ja yhden henkilön, jolla on pysyvä asuinpaikka Yhdysvalloissa, arvioidaan olevan 240 ihmisen joukossa, jotka Hamas on Israelin mukaan siepannut lokakuun alussa tekemänsä hyökkäyksen yhteydessä.

Valkoisen talon mukaan Biden puhui tiistaina Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa. Valkoisen talon mukaan johtajat keskustelivat ponnisteluista panttivankien vapauttamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU