Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Israel hyväksyi kiistellyn kansallisvaltiolain – herättänyt vastustusta etenkin arabiedustajissa

Israelin parlamentti hyväksyi torstaina kiistanalaisen lain, joka määrittelee maan olevan juutalaisten kansallisvaltio. Lain on pelätty johtavan Israelin arabivähemmistön syrjimiseen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Laki muun muassa linjaa heprean olevan Israelin kansallinen kieli ja sanoo, että juutalaissiirtokuntien perustaminen on kansallisen edun mukaista.

Israel on perustamisestaan asti ollut virallisesti juutalaisvaltio, mutta uusi laki vie tämän retoriikan astetta pidemmälle.

Tähänkin asti heprea ja arabia ovat olleet Israelin viralliset kielet. Uudessa laissa arabian kielelle myönnettiin erityisasema, mutta ei samaa kansallisen kielen asemaa kuin heprealle.

Laki myös mainitsee, että Israel on juutalaisten historiallinen kotimaa ja että juutalaisilla on siellä itsemääräämisoikeus.

– Tämä on määräävä hetki Israelin valtion historiassa. Tämän jälkeen kielemme, kansallishymnimme ja lippumme ovat kiveen hakattuja, lakia tukenut Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi.

Israelin parlamentti knesset hyväksyi lain myrskyisän keskustelun jälkeen äänin 62–55. Lain hyväksymisen jälkeen monet knessetin arabijäsenet osoittivat mieltään repimällä lakipapereita. Knessetin jäsen Ayman Odeh kuvaili lakia “demokratiamme kuolemaksi.”

Maltilliset poliittiset voimat ovat pelänneet lain radikalisoivan monia Israelin arabikansalaisia. Noin viidennes Israelin asukkaista on arabeja. Lakia vastustivat myös monet huomattavat amerikanjuutalaiset.

Laissa oli valmisteluvaiheessa pykälä, jonka katsottiin mahdollistavan pelkästään juutalaisille sallittujen yhteisöjen perustamisen. Se kuitenkin keräsi rajua kritiikkiä Israelin presidenttiä Reuven Rivliniä myöten, minkä jälkeen pykälää muokattiin aiemmin tällä viikolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE