Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Israel: Mohammed Deif kuoli heinäkuisessa iskussa

AFP PHOTO / HO / Israeli Army

Israelin asevoimat sanoo tappaneensa äärijärjestö Hamasin aseellisen siiven johtajan Mohammed Deifin iskussa, jonka Israel teki Gazan kaistan eteläosiin heinäkuussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Israelin mukaan sen hävittäjät iskivät Khan Yunisin alueelle 13. heinäkuuta, ja tiedusteluarvion perusteella Deif kuoli iskussa.

Hamasin alainen Gazan terveysministeriö sanoi heinäkuussa noin 90 ihmisen kuolleen iskussa, mutta Hamas kiisti Deifin olleen yksi heistä. Lisäksi iskussa haavoittui satoja ihmisiä.

Deif on suunnitellut useita terrori-iskuja. Israelin mukaan Deif myös suunnitteli ja toteutti Hamasin viime lokakuussa Israeliin tekemän hyökkäyksen, jossa kuoli AFP:n laskelmien mukaan noin 1  200 ihmistä. Hyökkäystä seuranneessa sodassa Israel on Gazan terveysministeriön mukaan surmannut Gazassa lokakuun alun jälkeen ainakin 39  400 ihmistä.

Deif karkasi vankeudesta Israelissa 2000-luvun alussa, ja hänen liikkeistään sen jälkeen tiedetään vain vähän. Israel on yrittänyt Deifin surmaamista vuosien varrella useita kertoja.

Israel teki ilmoituksensa pian sen jälkeen, kun Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyya kuoli eilen ilmaiskussa Iranin Teheranissa. Iran ja Hamas ovat syyttäneet iskusta Israelia, joka ei ole myöntänyt mutta ei myöskään kiistänyt olleensa iskun takana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE