Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

8.4.2026 10:24 ・ Päivitetty: 8.4.2026 10:24

Israel on jatkanut iskujaan Libanoniin – Espanjan ulkoministeri: ”Täysin tuomittavaa”

KAWNAT HAJU / AFP / LEHTIKUVA
Israel on jatkanut iskujaan Libanoniin. Kuvassa isku osuu rakennukseen Tyren kaupungissa Libanonissa 8. huhtikuuta.

Israelin asevoimat sanoo jatkaneensa iskuja Libanonissa Iranin ja Yhdysvaltojen solmimasta aseleposopimuksesta huolimatta. Asevoimien mukaan Iranin kanssa solmittu aselepo ei koske Libanonia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanslia sanoi jo aiemmin keskiviikkona, että aselepo ei koske Libanonia.

Iran ja Yhdysvallat ilmoittivat kahden viikon aselevosta keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa. Välittäjämaana toimineen Pakistanin pääministerin Shehbaz Sharifin mukaan aselepo tulee voimaan ”kaikkialla”, myös muun muassa Libanonissa.

Israel on jatkanut iskujaan huolimatta siitä, että Iranin tukema äärijärjestö Hizbollah ei ole ilmoittanut tehneensä uusia iskuja aamuyhden jälkeen Suomen aikaa. Libanonin valtiollinen NNA-uutistoimisto raportoi uusista Israelin tekemistä iskuista maan eteläosassa.

Israel on lisäksi antanut jälleen evakuointimääräyksiä Etelä-Libanoniin ja pääkaupunki Beirutin eteläosaan.

Israelin asevoimien arabiankielisessä X-päivityksessä on käsketty Zahranijoen eteläpuolella asuvia siirtymään välittömästi joen pohjoispuolelle. Asevoimat on antanut evakuointimääräykseen myös maan pääkaupungin Beirutin eteläosan asukkaille.

ESPANJAN ulkoministeri Jose Manuel Albares vaati keskiviikkoaamuna maan yleisradioyhtiö RTVE:n haastattelussa, että aselevon tulisi koskea myös Libanonia.

- On täysin tuomittavaa, että Israelin hyökkäys suvereeniin valtioon, hyökkäykset YK:n rauhanturvajoukkoja vastaan (-) sekä siviiliväestöön kohdistuvat umpimähkäiset pommitukset Beirutissa jatkuvat, Albares sanoi.

Myös Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi keskiviikkona toivovansa, että aselepo kattaa myös Libanonin kokonaisuudessaan.

Libanonin viranomaisten mukaan Israelin viime viikkojen aikana tekemissä hyökkäyksissä on kuollut yli 1 500 ihmistä ja yli miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa.

Libanon tuli vedetyksi mukaan sotaan Lähi-idässä sen jälkeen, kun Hizbollah käynnisti iskut Israeliin Iranin tueksi maaliskuun alussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU