Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

16.12.2023 07:56 ・ Päivitetty: 16.12.2023 07:56

Israelilaisjoukot erehtyivät – ampuivat kolme israelilaispanttivankia Gazassa

LEHTIKUVA / AFP / AHMAD GHARABLI
Israelilaisten panttivankien perheiden ja kannattajien mielenosoituksessa Tel Avivissa 15. joulukuuta vaadittiin välitöntä panttivankien vaihtoa.

Israelilaisjoukot ampuivat Gazassa perjantaina hengiltä kolme panttivankia, kertoo Israelin asevoimat.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asevoimien mukaan sotilaat olivat erehtyneet luulemaan israelilaispanttivankeja uhaksi, minkä seurauksena he ampuivat panttivankeja kohti ja nämä saivat surmansa.

Israelin asevoimat uskoo, että kolmikko oli joko paennut kaappaajiltaan tai nämä olivat jättäneet panttivangit jälkeensä. Asevoimien edustajan Daniel Hagarin mukaan kaikki yksityiskohdat eivät ole vielä tiedossa.

Hagari tähdensi asevoimien olevan vastuussa kaikesta tapahtuneesta.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kutsui panttivankien kuolemaa sietämättömäksi tragediaksi.

Yhdysvalloissa Valkoisen talon edustaja John Kirby kuvaili tapausta traagiseksi erehdykseksi. Hän kuitenkin sanoi, ettei tapahtumista ole täyttä kuvaa.

ISRAELIN pommituksissa ja hyökkäyksessä on Hamasin hallinnoiman Gazan terveysministeriön mukaan kuollut noin 18  800 ihmistä, joista suurin osa on naisia ja lapsia. Noin 1,9 miljoonaa ihmistä on paennut kodeistaan.

Israel on pommittanut Gazan kaistaa voimakkaasti sen jälkeen, kun äärijärjestö Hamas iski Israeliin lokakuun alussa. Hamasin hyökkäyksessä kuoli israelilaisviranomaisten mukaan noin 1  200 ihmistä.

Israelilaisviranomaisten mukaan Hamas otti yhteensä yli 200 panttivankia, joista satakunta vapautettiin marraskuussa viikon kestäneen aselevon yhteydessä.

Aiemmin perjantaina Israel oli uutiskanava CNN:n mukaan kertonut uskovansa, että Gazassa on edelleen noin 130 panttivankia, joista noin 110:n uskotaan olevan edelleen elossa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU