Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

20.8.2025 17:50 ・ Päivitetty: 20.8.2025 19:13

Israelin asevoimat: Tästä alkaa Gazan kaupungin valtaus

LEHTIKUVA / AFP
Israelin reserviläisille alkaa nyt lähteä palvelukseenastumismääräyksiä Gazan valtausta varten.

Israel on siirtynyt Gazan kaupungin valtaamista koskevan suunnitelman ensimmäiseen vaiheeseen, kertoo maan asevoimien tiedottaja Effie Defrin muun muassa qatarilaismedia al-Jazeeran mukaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Defrin kertoi al-Jazeeran mukaan toimittajille, että asevoimilla on jo ote kaupungin laitamista. Israel aloitti suunnitelman ensimmäisen vaiheen sen jälkeen, kun asevoimat olivat ottaneet yhteen äärijärjestö Hamasin kanssa, tiedottaja sanoi.

Times of Israel -lehden mukaan Defrin sanoi, että asevoimat aloittaa alustavat toimet ennen varsinaiseen kaupungin valtaamiseen tähtäävän hyökkäyksen alkua.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi määränneensä maan asevoimia toimimaan nopeammin Hamasin hallinnoimien alueiden valtaamisessa. Asiasta kerrottiin Times of Israelin mukaan pääministerin kanslian tiedotteessa.

Israelin hallituksen päätös vallata Gazan kaupunki on saanut laajaa kansainvälistä kritiikkiä monilta Israelia perinteisesti tukevilta mailta. Gazan kaupungin valtaamisen on varoitettu lisäävän humanitaarista hätää alueella, jossa useiden kansainvälisten järjestöjen mukaan kärsitään jo nyt erittäin vakavasta ruoan puutteesta.

MAAN puolustusministerin Israel Katzin kerrottiin aiemmin keskiviikkona hyväksyneen suunnitelman Gazan kaupungin valtaamisesta.

Operaation toteuttamiseksi Katz on myös valtuuttanut noin 60  000 reserviläisen kutsumisen palvelukseen keskiviikosta alkaen. Israelilaislehti Haaretzin mukaan maan asevoimat on kertonut, että kaiken kaikkiaan operaatioon tullaan kutsumaan palvelukseen noin 130  000 reserviläistä muutamassa erässä syksyn ja talven aikana.

Katz sanoi Haaretzin mukaan hyväksyneensä myös suunnitelman Gazan kaupungin asukkaiden ”majoittamiseksi” mutta ei kertonut asiasta yksityiskohtia. Gazalaiset on Katzin mukaan määrä siirtää Gazan eteläosaan hyökkäyksen alkaessa.

Israelin asevoimat esittelee suunnitelman Gazan valtaamisesta pääministeri Netanjahulle torstaina, kertoivat sotilasviranomaiset Times Of Israelille.

Hyökkäyksen aikataulua ei ole kerrottu julkisuuteen. Haaretzin mukaan korkea-arvoiset asevoimien edustajat ovat sanoneet, että taistelut Gazan kaupungista kestäisivät ensi vuoden puolelle.

Israelin asevoimat sanoi viikko sitten hyväksyneensä rungon uudelle hyökkäyssuunnitelmalle Gazan kaistalla. Israelin turvallisuusneuvosto oli jo aiemmin päättänyt Gazan kaupungin valtauksesta.

SAMAAN AIKAAN arabimaiden välittämät yritykset saada aikaiseksi aselepoa Gazassa ovat jatkuneet kankeasti.

Hamas vahvisti myöhään maanantaina hyväksyneensä välittäjien uusimman ehdotuksen Gazan aselevosta sellaisenaan. Hamasin mukaan se on valmis neuvotteluihin aselepoehdotuksen pohjalta.

Välittäjämaina toimineet Egypti ja Qatar ovat lähettäneet aselepoehdotuksen myös Israelille. Pääministeri Netanjahu ei ole julkisesti kommentoinut uusinta aselepoehdotusta. Hän sanoi viime viikolla, että Israel hyväksyisi sopimuksen, jossa kaikki panttivangit vapautetaan kerralla ja maan ehdot sodan päättymiselle täyttyvät.

Hamasin hyväksymä sopimus sisältää alustavan 60 päivän aselevon, panttivankien asteittaisen vapauttamisen joidenkin palestiinalaisvankien vapauttamista vastaan sekä avustusten päästämisen Gazaan.

Lähes kaksi vuotta jatkuneen konfliktin aikana Israel ja Hamas ovat välittäjien avulla saaneet aikaan kaksi lyhyttä aselepoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU