– Tämä päivä, 24. helmikuuta, herättää ajatuksia. Sota on kestänyt jo vuoden eikä loppua näy. Varmaa on, että meidän on johdonmukaisesti tuettava Ukrainaa kaikin sellaisin keinoin, jotka eivät johda kriisin kärjistymiseen. Tämä on sekä meidän moraalinen velvollisuutemme että omien etujemme mukaista, koska Suomi on Putinin Venäjän naapurimaa, hän kirjoittaa.

– Heräsimme tuona aamuna surulliseen uutiseen. Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan tuntui tosi pahalta. Se oli valtava takaisku luottamukselle monilla tasoilla. Myös Suomen turvallisuustilanne muuttui merkittävästi, vaikka maahamme ei kohdistukaan suoraa sotilaallista uhkaa.

Hänen mukaansa jälkikäteen oli nähtävissä, että hyökkäys oli odotettavissa Venäjän aiempien edesottamusten perusteella: Se oli looginen seuraus Putinin maailmassa.

– Itkin nähdessäni uutiskuvat perheistä, jotka hakivat suojaa metrosta. Pyyhin kyyneleet ja päätin, että keskittyisin johdonmukaisesti tekemään oman pienen osuuteni, kaiken voitavani, Euroopan vakauden ja rauhan sekä Suomen turvallisuuden eteen. Käytännössä tämä tarkoitti Ukrainan ja Suomen ja Ruotsin Natoon liittymisprosessin tukemista.

SDP:N puoluehallitus tuomitsi heti sodan.

– Onneksi Putinin suunnittelema nopea valtaus ei onnistunut. Ukraina puolustautui ylpeästi ja tehokkaasti. Myöskään muu Eurooppa ei jakautunut siten kuin Putin oli saattanut olettaa, vaan se pysyi hyvin yksimielisesti Ukrainan puolella sekä sanoissa että teoissa.

Kvarnströmin mielestä kysymys kuuluu, kuinka Venäjästä voisi tulla osa kestävää tulevaisuutta.

– Väkivaltaan, sortoon, öljyyn ja kaasuun turvautuminen ei ole kestävää. Tämä on merkittävää rauhan kannalta tilanteessa, jossa rauha tuntuu kaukaiselta ja mahdottomalta saavuttaa muulla tavoin kuin siten, että Ukraina saavuttaisi sotilaallisen voiton Venäjästä.

KVARNSTRÖM kertoo kuulleensa monen sanovan, että pitäisi puhua enemmän rauhasta.

– Se on totta, mutta vaikeaa. Emme saa hyväksyä Ukrainan täysivaltaisuutta loukkaavia neuvotteluja. Emme voi tehdä kompromisseja valtioiden täysivaltaisuuden ja maiden itsemääräämisoikeuden suhteen. Samalla Venäjällä vallitsevan kertomuksen tulee muuttua, jotta maasta tulisi rauhanomaisempi. Venäjä pitäisi saada vakuuttuneeksi sellaisesta visiosta, jossa venäläiset ovat osa tulevaisuutta. Se on mahdotonta, jos he jatkavat sotimista. Myös sanktiota pitäisi kiristää entisestään.

Hän pohtii, että sotia ei voi tavallaan ikinä voittaa, mutta ne päättyvät joskus.

– Olipa tilanne miten synkkä ja toivoton tahansa, meidän tulee vaalia jokaista pientä rauhan kynttilää. Haluan meidän tekevän kaikkemme, jotta tämä sota loppuisi siten, että karttaa ei piirrettäisi uudelleen, ja että Venäjän ei annettaisi jälleen kerran sanella muiden maiden kohtaloita.

Kvarnström painottaa, että rauhan koittaessa meidän on kyettävä katsomaan itseämme peilistä ja sanomaan, että teimme oikein – ja myös autettava jälleenrakennuksessa.