– Muistan, kun itkin silloin melkein koko matkan, kun kulkueessa oli 1500 ihmistä – että ei voi olla näin paljon ihmisiä, hän nauraa nyt keskellä satatuhatpäistä kulkuetta.

Pienestä todella ponnistettiin, muistaa Setaa perustamassa ollut 70-vuotias Marsa Luukkonenkin. Hän oli alle satapäisen ensimmäisen marssin eturivissä.

– Kulkueen jälkeen menin Zetorin rappusille seisomaan ja laulatin kitaralla säestäen We shall overcome. Oli 96 marssijaa ja tuhansia ihmisiä tuijottamassa, että: ”Ai homot on ton näköisiä!”, hän kuvailee.

Marsa Luukkonen veti kuvaa varten paidan päälleen nurinkurin – tottahan hieno teksti on saatava kuvaan!

Homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos vuoteen 1971 saakka. Marsa Luukkonen muistaa elävästi hetken, kun homoseksuaalisuus lakkasi olemasta sairaus kymmenen vuotta myöhemmin.

– Olimme ystävän luona ja kun kello tuli kaksitoista yöllä, avasimme ikkunat, laitoimme musiikin soimaan, avasimme shampanjat ja totesimme, että nyt ei olla rikollisia eikä enää sairaitakaan.

Ei se silti täydeksi iloksi muuttunut, sillä asenteisiin vaikutetaan hitaasti. Luukkosen työnhakua vaikeutettiin varoittelemalla työnantajia palkkaamasta “sitä lesboa”. Paineita tuli ulkoa, mutta myös sisällä myllersi.

– En ole mielestäni sen kummemmin nainen kuin mieskään, niin se oli tietysti hirveän hämmentävää. Silloin ei kukaan vielä puhunut muunsukupuolisuudesta, hän kertoo.

Moni asia on nyt paremmin ainakin Suomessa, mutta valmista ei ole täälläkään. Vasama pitää tärkeänä, että seuraavassa hallitusohjelmassa sitoudutaan uuteen translakiin, koska ihmisellä pitää olla itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa ja elämäänsä. Nykytilanne on sukupuolenkorjauksen läpikäyville hyvin raskas.

– Siinä voi esimerkiksi olla vaihe, että papereissa lukee vielä entinen sukupuoli ja ulkoisesti näyttää jo toiselta sukupuolelta. Siinä voi tulla hankalia tilanteita esimerkiksi viranomaisten kanssa. Prosessi kaikkineen on hirveän raskas ja vielä raskaampaa on, jos joutuu tappelemaan viranomaisten kanssa siitä, kuka on, Vasama sanoo.

Leila Vasamalle Pride merkitsee sen konkretisoitumista, että hän ei ole marginaalissa ja vähemmistöä, vaan yksi kaikista muista. Hän osallistui Pridelle koko neliapilaperheen voimin – liikkeellä oli siis kaksi äitiä ja kaksi isää lapsineen.

–Minulle on tärkeää olla täällä perheeni, ystävieni ja nykyisin myös puolueeni kanssa. Tuntuu hyvältä nähdä täällä SDP:n porukassa ihmisiä, jotka tunnistetaan lehdistä ja televisiosta ja samalla hirveän paljon sellaisia ihmisiä, joita en edes itse aktiivina tunnista, Vasama kuvailee.

SDP:n porukka Pride-tunnelmissa. (Kuva: Jukka-Pekka Flander)

Väriä ja iloista tunnelmaa, sitä on Pride. (Kuva: Pekko Korvuo)

Hulina vaihtuu arkeen nopeammin kuin aikanaan. Silloin nuorempana Pride-tunnelmissa hilluttiin päiviä. Marssin jälkeen lähdetään kotiin, laitetaan päivällistä ja mietitään, mitä sitten tehtäisiin.

– Pridestä on muodostunut vuosien mittaan iloinen kulkue, karnevaali ja koko perheen juttu. Sen vahvana punaisena lankana ovat ihmisoikeudet ja tasa-arvo. Pridejä tarvitaan, koska tarvitsemme vielä tasa-arvon jokaiseen työpäivään, koulupäivään, arkeen ja pyhään, Vasama sanoo.

– Olen nähnyt pitkän tien, jota on menty eteenpäin ja olen iloinen, että yhä eteenpäin mennään, hän summaa.