Politiikka
25.3.2021 15:44 ・ Päivitetty: 25.3.2021 15:44
Jan Vapaavuori kertoi ilouutisia Helsingin terassien ystäville – ”Tavoitteenamme on eläväinen pääkaupunki, jossa ravintolakulttuuri kukoistaa”
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sanoo tiedotustilaisuudessaan torstaina iltapäivällä, että hallituksen luonnos liikkumisrajoituksista aiheuttaa jonkin verran hämmennystä.
– Näitä esityksiä lukiessa syntyy vaikutelma, että esimerkiksi kirjastot joudutaan sulkemaan ja kaikki lasten ja nuorten harrastustoiminta keskeyttämään. Tämä aiheuttaa hämmennystä ennen kaikkea sen takia, että hallitus joitakin viikkoja sitten, silloin sulkutilaa määritellessään, hyvin selkeästi totesi, ettei se enää kohdista rajoitustoimia lapsiin ja nuoriin.
Vapaavuori sanoo, että tärkeää on, että lasten ja nuorten rajattu harrastustoiminta voidaan turvata.
– Pidämme tärkeänä, että eduskunta hyvin huolellisesti harkitsee ja miettii, onko oikeasti perusteltua esimerkiksi rajoittaa lasten ja nuorten kulkemista harrastuksiin ja harrastustoiminnan rajattua auki pitämistä.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom kertoi tänään rajoittavansa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella joukkoliikenteen sallittuja matkustajamääriä puoleen lauantaista lähtien. Koronatilanteen vuoksi annettu rajoitus on voimassa 25. huhtikuuta asti tie- ja raideliikenteessä sekä kotimaan meriliikenteessä.
Vapaavuoren mukaan määräys voi tuntua järeältä, mutta käytännössä HSL:n kapasiteetin käyttöaste on viime viikkoina ollut pääosin noin 20 prosentissa maksimista.
– Joukkoliikenteen toimintakyky on tarpeen turvata muuttuneessakin tilanteessa, eikä HSL ole vähentämässä liikennevuoroja mahdollisten liikkumisrajoitusten aikana.
Lisää aiheesta
Vapaavuori kertoi myös, että tulevana kesänä Helsingin ravintoloiden terassit voivat olla auki kello 23:een saakka.
– Olemme vakinaistamassa terassien enimmäisaukiolon kaupungin terassiohjeeseen kello 23:een saakka.
Vapaavuoren mukaan kevytrakenteisille terasseille ei enää tarvita toimenpidelupaa. Ravintolat voivat myös käyttää tiettyjä parkkiruutuja ulkotarjoilutiloina.
– Tavoitteenamme on eläväinen pääkaupunki, jossa ravintolakulttuuri kukoistaa.
Vapaavuoren mukaan tämä edellyttää kuitenkin parantunutta koronatilannetta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
25.3.2021 15:14
Näiden koronatyöntekijöiden määrä räjähti vuodessa melkein satakertaiseksi – Vapaavuori: ”Suorastaan huimaa”