Uudessa hallitusohjelmassa on perusteellisuutensa takia paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Yksi niistä on lupaus: “Hallitus toteuttaa ulkopuolisen tutkimushankkeen Venäjän laaja-alaisesta vaikuttamisesta Suomeen 2000-luvulla.”

Tämä suhteellisen vähälle huomiolle jäänyt hanke voi vaikuttaa potentiaalisesti suurestikin, sillä tutkimuksen aikavälin toimijoita on vielä paljon mukana päättäjinä eri elämänalueilla.

PUTININ aika alkoi Paavo Lipposen (sd) kakkoshallituksen ollessa vallassa. Sitä seurasivat lähinnä Matti Vanhasen johtamat keskustavetoiset hallitukset.

Kun mukaan lasketaan kaikki hallituksissa istuneet puolueet, melkein kaikki yhä merkittävät vallankäyttäjät voivat odottaa saavansa tutkimuksessa kenties pahojakin osumia.

Poikkeuksen Venäjä-suhteissaan tekevät aikoinaan Timo Soinin johtamat perussuomalaiset. Nykyiset persut ottavat sinällään ihan perustellusti piikkiinsä vain Jussi Halla-ahon puheenjohtajaksi nousun (2017) jälkeisiä asioita, eivät soinilaisten tekosia.

Ei ole vaikeaa kuvitella, että he hyvin mielellään tarttuvat tilaisuuteen, jos on kerrankin mahdollisuus kritisoida muita, eikä vain olla arvostelun kohteena.

Tämä lähtökohta jo varmistaa tutkimuksen tekemisen, vaikka jo nyt voi sanoa, että päähallituspuolue kokoomukselle sen tulokset eivät ole mairittelevia.

Aikaväli jakautuu tasan Tarja Halosen ja Sauli Niinistön presidenttikausien kesken. Halosen synkkä syntipukkius ja Niinistön kansansuosiosta kiiltävä kilpi saanevat tutkimuksessa todennäköisesti lisää sävyjä.

ERITYISESTI tässä tutkimuksessa pitäisi perehtyä ydinvoimalahanke Fennovoimaan liittyvään prosessiin. Tämä erityisyys nousee jo siitä, että ratkaisevat päätökset tehtiin pitkälti Krimin valtauksen ja Donbassissa käynnistyneen Ukrainan sodan alkamisen jälkeen.

Melkein kaikki puolueet (poikkeuksena vihreät) olivat mukana sitomassa Suomen energiamarkkinoita strategisesti Venäjään, mutta erityisesti se oli kokoomuksen ja kokoomustaustaisen elinkeinoelämän hanke.

Jo vuodesta 2006 oli Venäjän suurlähettiläänä Suomessa toiminut maan entinen atomienergiaministeri Aleksandr Rumjantsev. Kun ministeriö muutettiin valtiolliseksi yhtiöksi eli nykyiseksi Rosatomiksi, hän toimi sen johtajana juuri ennen suurlähettiläsnimitystään.

Hämmentävältä näin jälkeenpäin tuntuu sekin, että vuoden 2012 alussa Säteilyturvakeskuksen entinen pääjohtaja Jukka Laaksonen siirtyi Rosatomin – eli Venäjän ydinasetoimittajan – palvelukseen.

Myös Suomen sisällä hanketta ajettiin monin keinoin. Fortumin aikeita lähteä mukaan Fennovoimaan piiloteltiin valtion omistajaohjauksesta vastaavalta vihreältä ministeriltä Pekka Haavistolta.

Fortum kävi asiasta neuvotteluja paitsi Venäjällä, myös täällä silloisen elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok) kanssa. Ainakin pääministeri Alexander Stubb (kok) ja valtiovarainministeri Antti Rinne (sd) olivat tietoisia Fortumin aikeista.

FENNOVOIMAN valmisteluprosessia voi hyvällä syyllä luonnehtia sarjaksi onnettomia arviointivirheitä ja tehtyjen päätösten lainmukaisuuden takia syntynyttä konemaisuutta. Kun prosessi oli käynnistetty, sitä ei “voinut” normaalioloissa pysäyttää kuin vasta 2022 Venäjän Ukraina-hyökkäyksen takia.

Ennen eduskunnan periaatepäätöstä itsenäisyypäivän aattona 2014 hanke oli puhtaasti poliittinen. Kun eduskunta hyväksyi niin sanottuna omantunnon kysymyksenä Rosatomin tulon hankkeeseen, tilanne muuttui.

Tämän jälkeen oikeusvaltio ja myös ulkopoliittiset vääjäämättömyydet ohjasivat prosessia onnettomaan loppuunsa saakka.

Vuoden 2015 vaalien jälkeen nähtiin uuden Juha Sipilän (kesk) hallituksen edistävän hanketta eduskunnan päätöksen mukaisesti.

Tämä tarkoitti muun muassa sitä, että silloinen elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) joutui kohtaamaan rahoituskuvioihin ilmestyneen venäläisen peiteyhtiösotkun, Migrit Solarna -pelleilyn kivikasvoisesti.

Kreml oli saanut Suomen markkinoista otteen eikä todellakaan aikonut luovuttaa itselleen tärkeästä hankkeesta saada rakentaa ydinvoimala länsimaahan.

Vuonna 2016 ilmestyi ensimmäinen Suojelupoliisin vuosikirja. Sieltä löytyi myös tieto siitä, että ulkomaisen tiedustelun keskeisiä päämääriä vuonna 2015 oli vaikuttaa energiapoliittisten päätösten tekoon. Ehkäpä tutkimus avaa enemmän tätäkin havaintoa.

Ehkäpä tutkimuksessa selviäisi myös presidentti Sauli Niinistön vaikutus ja asema tapahtuneeseen. Hän on hyvin tarkasti pitänyt Venäjä-suhteet omassa hoidossaan ja Fennovoima oli pitkään hyvin olennainen osa niitä.

TULEVISSA Suomen presidentinvaaleissa on mukana päättäjiä, joilla on Fennovoima-jupakkaan omakohtaisia kytkyjä – joko suoraan tai taustahahmoina.

Voi olla, että vaalikamppailu pakottaa tapahtunutta esiin jo ennen vuosien päästä ilmestyvää hallituksen käynnistämää tutkimusta.

Itse uskon, että kokonaisuuden tuntee parhaiten tasavallan presidentti Niinistö. Hän tekisi mielestäni suuren palveluksen seuraajansa valinnalle selvittämällä Fennovoiman kiemurat julkisesti mahdollisimman tarkasti.

Toivomuslistallani on toki muutakin. Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, kenelle tämä tärkeä poliittisen lähihistorian tutkimustyö annetaan tehtäväksi.