Suomi ei ehtinyt kuningaskunnaksi ennen Saksan häviötä ensimmäisessä maailmansodassa. Pyrinnön perintönä saimme kuitenkin vahvan presidentin. Vasta Kekkosen (liian) pitkä kausi synnytti tarpeen siirtää valtaa parlamentaariseen suuntaan. Eri vaiheiden jälkeen presidentin valtaoikeuksia on kavennettu ja siirretty erityisesti valtioneuvostolle.

Perustuslaki on ulko- ja turvallisuuspoliittisten valtaoikeuksien jaossa hyvin lyhytsanainen. Niin kauan kun presidentti ja pääministeri pystyvät toimimaan yhdessä ja ovat suurin piirtein samalla linjalla, nykyinen perustuslaki toimii. Tämä on nähty viime kuukausina.

Jos välit tai linjat ovat ristissä, menee päätöksenteko hankalaksi. Eduskunnalla on aina luonnollisesti viimeinen sana, mutta tämän vuoden oppeja on ollut myös se, ettei Arkadianmäellä välttämättä ole aikaa tehdä päätöksiä pitkän kaavan mukaan.

Koronan aiheuttamat poikkeusolot ovat myös lisänneet poliittisen päätöksentekokoneiston kriisiosaamista. Itse asiassa nykyinen hallitus on menestyksellisesti johtanut maata olosuhteissa, joille ei löydy vertaa toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta.

Siksi Natoon liittyvät kompromissit, tai jopa taipumiset vastenmielisiin päätöksiin, ovat vielä hankalampia. Nato-päätökset päätyvät helpommin presidentin ja hallituksen tai hallituksen sisäisen kiistelyn välineiksi.

Useimmiten Natossa Suomea edustavat ulko- ja puolustusministeri. Liiton huippukokouksissa maamme edustajaksi on päätetty presidentti ja yleinen mielipide vaikuttaa olevan vahvasti ratkaisun puolella. Pitää kuitenkin muistaa, että Sauli Niinistön äärimmäisen korkea suosio kotimaassa ja hänen merkittävä asemansa kansainvälisen politiikan kentillä ovat poikkeuksellinen yhdistelmä.

Toki suomalaiset ovat selvästi taipuvaisia asettumaan presidenttinsä taakse, mutta kansainvälisissä suhteissa ei Suomen presidentillä ole lähtökohtaisesti asemastaan mitään etua.

PERUSTUSLAIN RAKENTEELLISEN heikkouden nosti esiin Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen vuonna 2017 ilmestyneessä kirjassaan. Hän ehdotti ulkopoliittisten valtaoikeuksien keskittämistä pääministerille ja piti nykyistä, hajautettua mallia tienä hajanaiseen politiikkaan. Viime vuosien kehitys ei ainakaan ole heikentänyt Himasen esittämää arviota.

Presidentinvaalit ovat nyt jo niin lähellä, että keskustelua valtaoikeuksista ei pysty käymään irrallaan eri puolueiden ja mahdollisten ehdokkaiden asetelmista.

Joka tapauksessa, ihan minne tahansa ulko- ja turvallisuuspoliittista valtaa halutaankaan keskittää, sinne pitää nykyisessä tilanteessa saada lisää resursseja.

Presidentinkansliassa on alle kymmenen ihmistä neuvonantajan tai adjutantin tehtävissä. Toki kanslia saa tukea ulkoministeriöltä ja muualtakin, mutta resurssien määrä on silti hämmästyttävän alhainen ajatellen nykyistä tehtäväkenttää. Osaava ulkoministeriömme ansaitsee ja tarvitsee tässä tilanteessa myös lisävoimaa.

TÄLLÄ HETKELLÄ näyttää siltä, ettei perustuslaille pystytä tai haluta tehdä nykyisessä poliittisessa todellisuudessa mitään remonttia. Päätös vaatisi joko hyvin suurta konsensusta tässä eduskunnassa tai uusi perustuslaki saataisiin voimaan aikaisintaan seuraavan eduskunnan päättämänä – mahdollisesti vaikka vuonna 2027.

Siksi ensi kevään eduskuntavaalien ja 2024 alussa pidettävien presidentinvaalien jälkeenkin valtioneuvoston ja presidentin olisi oltava samoilla linjoilla ja yhteistyöhön kykeneviä.