Sota on paha ja rauha hyvä. Tässä ei todellakaan ole yhtään mitään epäselvää. Juuri nyt Ukrainassa on sota, joka pitäisi saada loppumaan rauhaan. Mutta minkälainen rauhan pitäisi olla, on epäselvempi asia.

Sota oli Venäjän presidentti Vladimir Putinin valinta. Hän päätti tavoitella Venäjälle etupiiriä asevoimin, koska muuten se ei onnistunut.

Tätä uhkaa saattoi presidentti Sauli Niinistö uumoilla uudenvuodenpuheessaan, Henry Kissingerin kyyniseen lausumaan viitaten: “Silloin, kun sodan välttäminen on ollut joidenkin valtioiden ylimpänä tavoitteena, on kansainvälinen järjestelmä ollut armottomimman jäsenensä armoilla.”

Ukrainalaiset tietävät, mitä heille tapahtuu, jos he yrittävät nyt valita rauhan sodan sijasta. Putinin puheissa toistetaan, että Ukrainaa ja ukrainalaisuutta ei oikeastaan ole.

Ukraina on hänen mukaansa vain vähän omanlaisensa osa Venäjää ja ukrainalaiset siis venäläisiä. Hän näyttääkin kohtelevan Ukrainaa julmuudella, joka on varattu pettureille. Putinin näkökulmasta ukrainalaiset ovat pettäneet Moskovan, kolmannen Rooman, ja omaksuneet lännen hapatukset demokratiasta moniarvoisuuteen asti.

Sodan aikana on nähty, miten Venäjä on hävittänyt järjestelmällisesti Ukrainan kulttuuria kirkoista kirjastoihin. Miehitetyillä alueilla koulujen opetus on laitettu nopeasti uusiksi, Venäjän passeja on jaettu ja rahana kelpaa vain rupla.

Kansanäänestysaikeet kertovat siitä, miten Venäjä pyrkii poliittisin keinoin sulauttamaan valloittamansa alueet itseensä. Venäjän toimien kokonaisuudesta monet käyttävät jo perustellusti kansanmurha-termiä.

Ukrainasta noin viidennes on venäläisten miehittämää. Vallatuilta alueilta pakkovärvätään Venäjän hyökkäysvoimiin tykinruokaa, ja heidän tappionsa ovat olleet valtavia. Ihmisoikeusjärjestöjen raportit kertovat, että miehitetyillä alueilla raaka väkivalta, mielivalta ja väestönsiirrot ovat arkea.

Yhdysvallat kertoi jo ennen sotaa, että Venäjä oli laatinut ukrainalaisista vaikuttajista erilaisia pidätyslistoja. Listoille päätyi etenkin demokraattisen, vapaan yhteiskunnan rakentajia.

Voi kuvitella, mitä kaikkea olisi tapahtunut, jos Venäjä olisi onnistunut sodan alussa kaatamaan Ukrainan hallinnon.

Ei siis mikään ihme, että ukrainalaiset eivät halua antautua. Tuoreen mielipidetiedustelun mukaan 84 prosenttia ukrainalaisista vastustaa rauhaa, mikäli se tarkoittaa suuria alueluovutuksia.

Rauhan tiellä on myös Venäjän järjestelmällinen tapa rikkoa sopimuksia. Heinäkuussa heti YK:n viljankuljetussopimuksen jälkeen tehty pommitus viljan vientisatamaan Odessaan ei ollut poikkeus.

Aikoinaan vuonna 2015, kun Minsk II -rauhansopimus oli allekirjoitettu, venäläisjohtoinen hyökkäys jatkuikin rautateiden risteyskaupunkiin Debaltseveen. Venäjä oli luvannut mottiin jääneille ukrainalaisille vapaan poispääsyn, mutta vetäytyjät joutuivat silti tulituksen kohteeksi. Samoin kävi vuotta aiemmin, kesällä 2014 Ilovaiskin taistelussa: ukrainalaisille luvattu poistumiskäytävä osoittautui ansaksi.

Venäjän nykyhallinto ei ikipäivänä suostu kestävälle rauhalle välttämättömään yhteistyöhön sotarikosten selvittämisessä ja tuomitsemisessa. Tulevista oikeudenkäynneistä kertoo jotain jo se, että Kansainvälinen rikostuomioistuin lähetti Ukrainaan kaikkien aikojen suurimman ryhmänsä tutkimaan epäiltyjä sotarikoksia.

Rauha edellyttäisi myös pakotteiden purkamista puolin ja toisin. Niiden purkamiseen taas ei varmaankaan löydy halukkuutta, jos Venäjä ei kanna juridista ja taloudellista vastuutaan aloittamastaan hyökkäyssodasta. Ukrainan jälleenrakentaminen on valtava ja äärettömän kallis urakka.

Venäjän informaatiovaikuttamisen yhdeksi keskeiseksi narratiiviksi on viime aikoina noussut väite, että tuhon ja kuoleman jatkuminen on itse asiassa Ukrainaa auttavien demokraattisten maiden vika.

Eli jos länsimaat lopettaisivat aseiden ja muun avun lähettämisen, syntyisi rauha. Käytännössä se toki tarkoittaisi Ukrainan hävittämistä ja Venäjän sotimisen tekemistä kannattavaksi. Se taas voisi kannustaa Venäjää jatkamaan samaa käytöstä muuallakin.

Päätös sodasta tehtiin aikanaan Kremlissä. Myös päätös kestävästä rauhasta voidaan tehdä vain siellä. On varsin mahdotonta kuvitella, että silloin sipulikupolien alla pitäisivät valtaa samat ihmiset ja ajatukset kuin nyt.

Mutta siihen asti meidän on selviydyttävä ja ennen kaikkea kaikin tavoin autettava Ukrainaa selviytymään.