Olennainen osa kansallista omakuvaamme on ollut käsitys itsekseen pärjäämisestä. Talvisodan yksinjäämisen henki on myyttisyydestään huolimatta merkittävä osa imagoamme kansakuntana. Kylmän sodan puolueettomuus, lainausmerkeillä tai ilman, oli myös eräänlaista yksikseen pärjäämistä.

Tämän valtiollisen pärjäämisen voi nähdä eräänlaisena makrotason toteutuksena siitä itse pärjäämisen eetoksesta, joka elää vahvana suomalaisessa kulttuurissa.

Kevään nopea ja jyrkkä mielenmuutos Nato-kannoissa oli käytännönläheisen ripeä reaktio Venäjän hyökkäykseen. Tähän asti oli ajateltu, että selviämme kyllä Venäjän kanssa olemalla sille hyvä naapuri. Siis pidämme tilanteen omin voimin hallinnassa.

Nyt on samalla tavalla hoidettava nippu liittymiseen kuuluvia järjestelyjä kuntoon.

Puolustusvoimien kaluston ja toimintatapojen yhteensopivuus on jo erittäin korkealla tasolla, mutta nyt muutos pitää viedä ihmisten korvien väliin. On monella tavalla eri asia olla osa jotain valtavan suurta, kuin yrittää pitää huolta vain omista asioistaan.

Uusiksi menevät myös lukuisat ohjesäännöt ja Sotilaan käsikirja. On myös pystyttävä uudella tavalla määrittelemään varushenkilöille heidän palvelustaan.

Tähän asti viesti asevelvollisille on ollut selvä ja helppo: puolustamme itse omaa maatamme, kukaan muu ei sitä tee. Tämä viesti ei katoa mihinkään, mutta se laajenee tavalla, johon pitää totutella: puolustamme yhdessä liittolaistemme kanssa omaa maatamme ja liittolaisiamme, jotka ovat sitoutuneet puolustamaan meitä.

Vahvan suomalaisen maanpuolustustahdon päivittäminen Nato-yhteensopivaksi tapahtuu myös siellä kansalaisten korvien välissä. Tähän olennaisen tärkeään työhön kannattaa panostaa lujasti.

Eikä kaikkea aikaa ja rahaa kannata nyt laittaa asevaraisiin asioihin. Nato-jäsenyyden aikana meidän on ymmärrettävä maailmaa enemmän ja laajemmin. Tarvitaan lisää virkoja paitsi sotaväkeen, myös ulkoministeriöön, tutkimuslaitoksiin ja yliopistoihin.

Puolueidenkin on tärkeää vahvistaa kansainvälisen politiikan osaamistaan ja resurssejaan. Kantaa on otettava moniin sellaisiin asioihin, jotka ennen pystyi ohittamaan sujuvasti.

Nato-jäsenyys edellyttää ulko- ja turvallisuuspoliittisen osaamisen ja ymmärryksen kehittymistä koko kansan tasolla. Tätä urakkaa hoitavat laadukkaat suomalaiset mediat ja toivottavasti myös monet kansalaisjärjestöt. Opetusministeriöllä lienee syksyllä edessä sen miettiminen, mitä kouluissa vastedes opetetaan Natosta, kun olemme pian sen jäseniä.

Itse miellän tämän nyt alkavan kolumnistipestini Demokraatissa osaksi tätä suurta ponnistusta. Suomalaisten vahvuus on kylmäpäinen tietopohjaisuus, ja sitä haluan omalta osaltani näillä teksteillä tukea.