Suomen reaktio Eagle S -tankkerin joulupäivän toimintaan kertoo siitä, että viranomaisillamme oli selvät suunnitelmat siltä varalta, että merenpohjan infraa rikotaan ankkurien raahaamisella. Toiminnalla on täytynyt olla myös poliittinen siunaus valtiojohdolta.

Ei ole mikään yksinkertainen asia sovittaa näin monimutkaisessa tapauksessa yhteen eri viranomaisten toimintaa ja toimivaltaa.

Suomen menetelmät ovat herättäneet kansainvälistä ihailua niissä piireissä, joissa on haluttu konkreettisempia toimia Venäjää vastaan. Julkisuuteen levisivät lennokkaat kuvat viranomaisten helikopterilaskeutumisesta Eaglelle.

Venäjä puolestaan maalasi toimet merirosvoudeksi, esittäen Suomen toiminnan väkivaltaisena ja laittomana. Kuitenkin tämän operaation vahvuus ja vaikuttavuus pidemmälläkin tähtäimellä syntyy ennen kaikkea legalismista, hyvin tiukasta uskosta lain kirjaimen noudattamiseen.

ITÄMERI on Venäjälle olennainen alue, monestakin syystä. Sen rannalta löytyy miljoonakaupunki Pietari, joka rakennettiin juuri sinne avaamaan Venäjää Eurooppaan.

Neuvostoliiton jäljiltä Venäjällä on Itämeren rannalla enää Kaliningradin enklaavi eli erillinen saareke Puolan ja Liettuan välissä.

Itämeren öljynkuljetukset ovatkin Venäjälle äärimmäisen tärkeitä. Maan raakaöljyn viennistä 60 prosenttia tapahtuu nykyisin Itämeren kautta, koska monet muut vientiväylät ovat kansainvälisten pakotteiden takia poissa pelistä. Öljytulot taas ovat Venäjän kaikkein suurin ja tärkein tulonlähde.

Venäjä käyttää öljyrahtauksiin paljon sellaisia hylkiövarustamoita, jotka eivät liikaa kysele lastiensa laillisuuden saati alustensa merikelpoisuuden perään.

Itämeren rantavaltioiden olisi normaalioloissakin järkevää rajoittaa romutuskunnossa olevien alusten pääsyä tänne, pelkästään öljyturmien välttämiseksi.

Sitä länsimaat eivät ole tähän asti halunneet tehdä, vaan ne ovat sietäneet varjolaivaston liikennöintiä ja välttäneet Venäjän haastamista ties mistä syistä. Totta on sekin, että puuttuminen Itämeren tankkeriliikenteeseen voisi nostaa öljyn maailmanmarkkinahintoja.

Tämä on vastannut venäläisten ennakkokäsityksiä. Professori VP Tynkkynen kuvasi vastikään haastattelussa, miten Venäjä on oppinut olettamaan, että vastakkainasetteluissa länsi aina lopulta perääntyy.

EAGLE-TANKKERIN epäilty kaapelitihutyö oli kuitenkin käännekohta: yksi länsimaa toimi päättäväisesti ja pysäytti vaaran aiheuttajan merenkulun säännösten perusteella.

On ironista, jos paljastuu että Venäjä käyttää Itämeren-liikenteensä hankaloittamiseen samoja aluksia, joiden vapaa liikkuminen on sen viennin kannalta elintärkeää.

Vaikea sanoa, onko kyseessä taitamattomuus, röyhkeä haastaminen, laskelmoitu riski tai jotain muuta.

Taustalla on ainakin jollain tasolla myös se, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys muutti Itämeren voimatasapainoa Venäjän kannalta merkittävästi huonommaksi. Nyt sen täytyy etsiä uusia tapoja turvata tämä strateginen merireittinsä Atlantille.

Kysymys ei ole pelkästä suurvallan arvovallasta tai ylpeydestä, vaan myös Venäjän resurssien riittämisestä. Sota Ukrainassa jatkuu. Syyriassa vallanvaihto on sulkemassa Venäjän pois maasta ja erityisesti Tartusin laivastotukikohdasta. Öljyvientituloja tarvitaan kipeästi sotatalouden rahoittamiseen.

Venäjän päämäärä tässä tilanteessa on edes Itämeren pitäminen auki varjolaivastolleen melkeinpä hinnalla millä hyvänsä.

Mutta mitä tahansa se tekeekin, Nato-maat yhdessä ja erikseen ovat puuttumassa entistä kovemmin ottein varjolaivaston liikkeisiin, koska Suomi näytti siihen mallia.

SUOMEN TARJOAMA laaja-alainen ja juridinen lähestymistapa tilanteeseen oli onnistunut siirto.

Suomi on myös alkanut kumppaniensa kanssa tarkastaa pakotelaivojen vakuutuksia. Kansainvälisessä merenkulussa vakuutusmaksut ovat korkeita ja elävät koko ajan. Varjolaivaston aluksilla vakuutukset ovat usein puutteellisia, ja näiden tiukempi valvominen parantaa meriturvallisuutta.

Mutta peli jatkuu aina uusilla siirroilla. Venäjällä on väläytelty sota-alusten käyttämistä varjolaivaston saattajina.

Itse uskon, että Donald Trumpin valtaannousun jälkeen Venäjä kokeilee radikaalejakin liikkeitä Naton hajottamiseen, koska nyt voi olla otollinen aika siihen. Tämä voi tapahtua joko Itämeren rantamilla tai arktisella alueella. Tai kummallakin – ei kuitenkaan missään selvällä Yhdysvaltain ”reviirillä”.

Kun lasketaan yhteen pääministeri Petteri Orpon koolle kutsuma puoluejohtajien tapaaminen, ulkopoliittisen ja puolustusvaliokuntien ylimääräiset kokoukset, JEF-maiden päätös lisätä valvontaa Itämerellä ja alueen Nato-maiden pikaisesti pystyyn polkaisema huippukokous ensi viikolla, se kertoo päättäjien valmistautuvan tilanteen kiristymiseen.

Itämerelle on siis tiedossa turvallisuuspoliittista myrskyä, ja se saattaa kestää pitkäänkin.