Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Jari Lindströmille palautetta työttömien järjestöltä — “Palkkoja ei säädetä eduskunnasta”

Työttömien Valtakunnallisen Yhteistoimintajärjestö TVY:n puheenjohtajan, kansanedustaja Satu Taavitsaisen (sd.) kanta on kielteinen työministeri Jari Lindströmin (ps.) ehdotukseen palkata pitkäaikaistyöttömiä alle TES-ehtojen.

— Työttömille kuuluu työstä TES:n mukainen palkka, jolla tulee toimeen ja pystyy elättämään itsensä ja perheensä. Tästä ei tule tinkiä. TES-neuvottelut ovat myös täysin ammattiliittojen ja työnantajien välinen asia, johon työministerin ei pidä mennä väliin sotkemaan. Palkkoja ei säädetä eduskunnasta.

Taavitsainen muistuttaa, että osalla aloista palkka on jo nyt liian alhainen elämiseen, esim. siivoojilla ja myyjillä, ja hän vaatii ammattiliittoja taistelemaan enemmän heidän puolestaan.

— Matala palkka tarkoittaa toimeentulovaikeuksia, ylivelkaantumista, matalampaa työttömyysturvaa ja pienempää eläkettä. Matalat palkat heikentävät valtion ja kuntien verotuloja ja sitä myöten ihmisten peruspalveluja, Taavitsainen sanoo.

Taavitsaisesta tuntuu, että rikkaita motivoidaan työntekoon antamalla lisärikkauksia kuten miljoonaperintöjen veroalennus samaan aikaan, kun työttömiä ja pienituloisia “motivoidaan” pelottelemalla heitä lisäköyhyydellä.

TVY:n toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski toivoo ministeri Lindströmin ja koko hallituksen ottavan uuden alun asenteessaan työttömiä kohtaan. Työttömyys johtuu yhteiskunnan talouspolitiikan epäonnistumisesta, ei työttömistä ihmisistä.

— Korvausten pienentäminen ihmisiltä ei lisää yhtään työpaikkaa. Parempi keino olisi lisätä työllisyysmäärärahoja. Hallitus olisi voinut luopua ainakin osittain työ- ja eläketuloihin kohdistuvasta puolen miljardin euron veroalennuksesta. Näillä verovaroilla olisi voinut järjestää TES:n mukaisia töitä pitkäaikaistyöttömille ja osatyökykyisille, sanoo Haapakoski.

Taavitsaisen ja Haapakosken mukaan kansalaisten perustuslaillinen oikeus työhön edellyttää julkiselta vallalta toimenpiteitä ja rahoitusta. Valtion palkkatukirahoilla on kiistatta keskeinen rooli lama-aikana etenkin nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työelämään pääsemisessä ja työkunnon ylläpitämisessä.

TVY ehdottaa, että valtio varaa palkkatukirahaa riittävästi koko vuodeksi ja sen voisi maksaa työnantajille etukäteen. Tämä vähentäisi byrokratiaa ja helpottaisi niin työttömän kuin pienten yritysten asemaa. Myös kolmas sektori on nähtävä yhä arvokkaana. Nythän työministeri aikoo jättää järjestöt palkkatuen ulkopuolelle vähentäen n. 10 000 työpaikkaa Suomesta. Siinä ei ole mitään järkeä, TVY:stä linjataan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE