Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

19.8.2025 03:49 ・ Päivitetty: 19.8.2025 05:47

Järjestö: Avustustyöntekijöitä kuolee nyt enemmän kuin ennen

LEHTIKUVA / AFP
Etenkin palestiinalaisalueilla avun jako on muuttunut hengenvaaralliseksi.

Kuluvan vuoden aikana jo 265 avustustyöntekijää oli kuollut maailman kriisialueilla elokuun puoliväliin mennessä, kertoo Pelastakaa lapset -järjestö. Määrä on yli puolet suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vuodesta 2000 lähtien keskimäärin yksi humanitaarisen avun työntekijä on kuollut, siepattu tai pidätetty joka päivä, järjestö kertoo. Kuluvasta vuodesta on tulossa seurantahistorian pahin.

Järjestön tiedot ovat peräisin avustustyöntekijöihin kohdistuvia iskuja tilastoivasta tietokannasta.

Viime vuosina avustustyöntekijöiden turvallisuustilanne on ollut erityisen heikko miehitetyillä palestiinalaisalueilla, Etelä-Sudanissa ja Sudanissa.

Vuosituhannen alussa avustustyöntekijöihin kohdistui erityisen paljon hyökkäyksiä Irakissa, Afganistanissa ja Somaliassa.

YK:N MUKAAN myös viime vuonna avustustyöntekijöitä kuoli ennätysmäärin. Kaikkiaan vuonna 2024 kuoli yli 380 avustustyöntekijää, YK kertoo tiedotteessaan tänään.

Tämän lisäksi maailmalla haavoittui yli 300 avustustyöntekijää, ja 125 siepattiin ja 45 otettiin kiinni.

YK:n mukaan luvut ovat osoitus häpeällisestä välinpitämättömyydestä kansainvälisen yhteisön osalta. YK vaatii kaikkien siviilien henkien suojelemista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU