Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Järjestöjen kautta kuuluu hiljaisempienkin ääni” – kansanedustaja muistuttaa hyvinvointialueita muistamaan sote-järjestöt strategioissaan

Jukka-Pekka Flander

Hyvinvointialueiden kannattaa muistaa järjestöyhteistyö tulevissa hyvinvointi- ja palvelustrategioissa, kansanedustaja Tarja Filatov (sd.) sanoo.

Demokraatti

Demokraatti

Viikonloppuna Reumaliiton järjestöpäivillä Heinolassa puhunut Filatov muistuttaa, että hyvinvointialueilla ja sosiaali- ja terveysjärjestöillä on yhteinen tavoite: hmisten hyvinvoinnin lisääminen.

Järjestöjen ja hyvinvointialueiden yhteistyörakenteiden syntyminen ja niiden näkyminen hallintosäännöissä ja järjestöjen toiminta-avustusten jatkuminen hyvinvointialueilla ja kunnissa on Filatovin mukaan tärkeää.

Hän painottaa, että järjestötyö ei ole kuluerä, vaan tuo lisäarvoa hyvinvointialueille. Filatov muistuttaa, että kaksi kolmesta suomalaisesta pitää sosiaali- ja terveysjärjestöjen tarjoamaa tukea tärkeänä omalle hyvinvoinnilleen.

”Se on paitsi apua ja tukea, myös arjessa tapahtuvaa osallistumista ja vaikuttamista yhtä lailla oman elämän kuin tärkeiksi katsomien asioiden puolesta. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ei yksinkertaisesti selviä haasteistaan ilman järjestökumppanuutta”, Filatov painottaa tiedotteessa.

Filatov muistuttaa, että kansalaisjärjestöillä on historiallisesti ollut iso merkitys demokraattisten val­tioiden hallinnon ja kansalaisten osallisuuden kehittä­misessä. Hän katsookin, että myös myös uusien hyvinvointialueiden rakentamisessa järjestöt voivat olla demokratian vahvistajia ja osallisuuden rakentajia.

”Hyvinvointialueet ovat palveluiden kehityksen solmukohdassa, jossa muutoksen ja uuden rakentamisen mahdollisuus korostuu. On tärkeää, että järjestöt ovat mukana, koska niiden kautta kuuluu asiakkaiden ääni, hiljaisempienkin asiakkaiden.”

”Sosiaali- ja terveysjärjestöt tarjoavat vertaistukea ja rinnalla kulkemista apua tarvitsevalle ihmisille ja auttavat vaikkapa vakavan sairauden kohdatessa alkushokin yli ja toimivat kompassina palvelupoluilla. Järjestöissä on myös kasautunutta substanssiosaamista ja osa järjestöistä toimii palveluiden tuottajana.”

Filatov muistuttaa, että sote-lainsäädäntö myös velvoittaa kuntia ja hyvinvointialueita yhteistyöhön järjestöjen kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä sekä tukemaan järjestöjen toimintaedellytyksiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE