Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Järjestöt kertovat suuresta kaasuiskusta Syyriassa – “Ihmisiä tukehtui kuoliaaksi”

Kuvassa presidentti Bashar al-Assadia tukevia sotilaita Doumassa Itä-Ghoutassa.

Yhdysvallat haluaa Syyrian presidentin liittolaiset vastuuseen, jos Damaskoksen lähellä on tehty kaasuisku. Yhdysvaltain ulkoministeriö arvostelee erityisesti Venäjää, koska se suojelee presidentti Bashar al-Assadin hallitusta eikä ole estänyt hyökkäyksiä.

Syyrian kapinallisalueilla toimivat ryhmittymät syyttävät asevoimia ilmaiskusta, jossa olisi käytetty kloorikaasua.

Vahvistamattomien tietojen mukaan ilmaiskuissa on kuollut kymmeniä ihmisiä vuorokauden kuluessa Itä-Ghoutassa pääkaupungin liepeillä.

– Nämä tiedot, jos ne vahvistetaan, ovat kauhistuttavia ja vaativat välitöntä vastausta kansainväliseltä yhteisöltä, sanoo Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja Heather Nauert.

– Al-Assadin hallintoa ja sen tukijoita on pidettävä vastuuvelvollisina. Uudet hyökkäykset on estettävä.

Syyrian hallituksen mukaan tiedot kaasuiskusta ovat valhetta. Al-Assadin hallitusta on syytetty toistuvasti kemiallisten aseiden käytöstä, muun muassa sariini-iskusta vuosi sitten.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin aluejohtaja Sarah Leah Whitson odottaa vielä lisää tietoja epäillystä kaasuiskusta. Hänen mukaansa Syyrian hallitus on tehnyt aiemmin useita kemiallisia hyökkäyksiä.

– Emme tiedä vielä, oliko Douman hyökkäys kemiallinen, mutta se olisi pitkäaikaisen toimintamallin mukaista, hän tviittaa.

“Sadoilla on oireita”.

Epäillystä kaasuiskusta Douman kaupunkiin kertoo muun muassa White Helmets – Valkoiset kypärät -järjestö. Vahvistusta tiedoille ei ole saatu.

– Seitsemänkymmentä ihmistä tukehtui kuoliaaksi, ja sadoilla on yhä oireita, kertoo järjestön johtaja Raed al-Saleh BBC:lle.

Myös amerikkalaistaustainen Union of Medical Care and Relief Organizations (UOSSM) -järjestö kertoo 70 ihmisen kuolleen suuressa kemiallisessa iskussa Doumassa.

Järjestön mukaan sadoilla ihmisillä on muun muassa voimakkaita iho- ja silmäoireita, jotka viittaavat altistumiseen kloorikaasulle. Uhreilla on raportoitu tulleen myös vaahtoa suusta, ja heidän on kerrottu kouristelleen.

Tiedot uhrien määrästä vaihtelevat. Guardian-lehden mukaan pelastustyöntekijät arvioivat, että kaasuiskussa kuolleita olisi runsaat 40.

– Hyökkäys tapahtui lähellä pommisuojaa, joten se levisi nopeasti ihmisiin, sanoo yksi pelastustyöntekijöistä.

Moukarointi jatkuu.

Venäjä kiistää, että Damaskoksen lähellä olisi tehty kaasuisku. Venäjän mukaan alueelle voidaan lähettää venäläisiä asiantuntijoita osoittamaan syytökset perusteettomiksi.

– Olemme valmiita heti, kun Douma on vapautettu kapinallisten otteesta, lähettämään venäläisiä säteily-, kemiallisen ja biologisen puolustuksen asiantuntijoita kokoamaan aineistoa, joka todistaa nämä väitteet tekaistuiksi, sanoo kenraali Juri Jevtushenko.

Venäjä on ilmoittanut tavoittelevansa sopimusta, joka lopettaisi taistelut Doumasta.

Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan Itä-Ghoutan moukarointi jatkui kuitenkin sunnuntaiaamuna. Viikonlopun iskuissa on kuollut yli 80 ihmistä, järjestö kertoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE