Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Järjestöt: Suomi on hyvä paikka syntyä, mutta ei kuolla – “Elämän alun tasapuolisuudesta kertoo äitiyspakkaus”

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattijärjestöt vaativat yhdessä Suomeen parempaa saattohoitoa.

Demokraatti

Demokraatti

– Suomi on hyvä ja tasa-arvoinen paikka syntyä, mutta ei kuolla. Yli 50 000 suomalaista kuolee vuosittain. Heistä arviolta runsaat 30 000 tarvitsee palliatiivista eli oireenmukaista hoitoa ja hoivaa elämänsä loppuvaiheessa. Saattohoito koskettaa meistä monia suoraan, sekä välillisesti esimerkiksi omaisten kautta. Usein laadukasta saattohoitoa ei kuitenkaan osata tai ymmärretä vaatia, järjestöt korostavat kannanotossaan.

Alan ammattilaiset nostavat nyt epäkohtia esille, ja vaativat parempaa koulutusta saattohoitotyöhön. Järjestöjen mukaan yhdenvertaisuuden ja resurssien puute kaihertavat suomalaista saattohoitoa.

– Suomessa saattohoito on pääpiirteittäin laadukasta, mutta sen saatavuus on jakautunut maantieteellisesti epätasaisesti, eikä saattohoitopaikkoja ole riittävästi kaikille niitä tarvitseville. Useilla sairaanhoitopiireillä ei ole tarjota riittäviä erityistason saattohoitopalveluita, ja näillä alueilla asuu noin 400 000 suomalaista.

Järjestöt laskevat, että joka kolmas saattohoitopotilas tarvitsee erityistason saattohoitoa. Hyvää saattohoitoa tulee tarjota myös kotiin asti, ja kotihoidossakin on liikaa kuntakohtaista vaihtelua.

Riittämättömät resurssit näkyvät myös koulutuksessa. Tällä hetkellä esimerkiksi vain lähihoitajien koulutuksessa on määritelty saatto- ja palliatiivisen hoidon ammattitaitokriteerit. Lääkärien perusopetukseen palliatiivinen hoito kuuluu pakollisena vain muutamassa yliopistossa, ja esimerkiksi Helsingin yliopistossa vain 1,5 opintopisteen verran.

Vain kahdessa yliopistossa on palliatiivisen lääketieteen professuuri, vaikka alan tutkimuksen, kehittämisen ja koulutuksen tarve on ilmeinen. Lääkäriliitolla on palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys, jonka on suorittanut runsaat 160 lääkäriä.

Lisää aiheesta

“Haluamme herättää ihmiset tämän epäsuhdan ymmärtämiseen.”

Järjestöt vaativat saattohoidon laadun ja saatavuuden kehittämiseksi lisää tietotaitoa, resursseja ja alueellista yhdenvertaisuutta. Näiden toteutuminen vaatii muutoksia sekä koulutussisältöihin että terveydenhuollon lainsäädäntöön.

– Potilaan ja omaisten kohtaaminen inhimillisellä ja lämpimällä otteella yksilön tarpeet huomioiden edellyttää riittäviä resursseja.

Järjestöt käyvät aiheesta keskustelua #saattohoitopakkaus-tunnisteen alla Twitterissä, Facebookissa ja Instagramissa. Tavoitteena on herättää kansalaiset, päättäjät ja alan ammattilaiset vaatimaan parempaa saattohoitoa kaikille.

– Elämän alun tasapuolisuudesta Suomessa kertoo äitiyspakkaus, joka antaa kaikille syntyville vauvoille ja heidän perheilleen perustarvikkeet elämän ensi metreille. Elämän loppuvaiheessa tällainen yhteiskunnan kokonaisvaltainen tuki kuitenkin puuttuu. Haluamme herättää ihmiset tämän epäsuhdan ymmärtämiseen.

Parempaa saattohoitoa vaativat Suomen lääkäriliitto, Tehy, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super, Suomen sairaanhoitajaliitto, Suomen terveydenhoitajaliitto sekä Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE