Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

23.5.2022 07:51 ・ Päivitetty: 23.5.2022 07:51

Jean Sibelius -viulukilpailun välierät käyntiin – yksi suomalainen mukana

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun välierät alkavat tänään Helsingissä. Välieriin selvisi viikonlopun alkueristä yhteensä 18 viulistia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Joukossa on myös yksi suomalainen viulisti, Kasmir Uusitupa, joka esiintyy välierissä jo tänään. Uusituvan esitys alkaa puoli kahdeltatoista aamupäivällä, ja sitä voi seurata suorana Yle Areenasta.

Välierissä kilpailijat esiintyvät sekä soolona että pianistin kanssa. Ohjelmaan kuuluu valinnaisia ja pakollisia teoksia. Kilpailijat esittävät muun muassa Magnus Lindbergin varta vasten kilpailulle säveltämän tilausteoksen.

Viulukilpailun välierät jatkuvat keskiviikkoon, jolloin finalistit julkistetaan. Finaali ja palkintojenjako pidetään viikonloppuna. Kilpailu järjestetään Sibelius-Akatemian R-talon konserttisalissa.

Jean Sibelius -viulukilpailu on yksi maailman arvostetuimpia klassisen musiikin kilpailuja. Kilpailussa esiintyy vuonna 1990 tai sen jälkeen syntyneitä viulisteja. Kilpailu järjestetään 12:tta kertaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU