Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Jere Laava ymmärtää nuorten paineita – peruskouluissa pitäisi opettaa tunteiden käsittelyä

20-vuotias eduskuntavaaliehdokas Jere Laava toivoo seuraavalta hallitukselta opiskelijaystävällisempiä päätöksiä.

20-vuotias kempeleläinen varavaltuutettu Jere Laava on huolissaan mielenterveyspalveluiden nykytilasta. Varsinkin herkässä iässä olevien nuorten tilanne mietityttää SDP:n Oulun piirin eduskuntavaaliehdokasta.

Sanna Husa

Demokraatti / Oulu

– Nuorille pitäisi opettaa peruskoulussa tunteiden käsittelyä. Moni on siinä tilanteessa, ettei tajua omia tunteitaan tai omaa kehitystään. Sellainen luo paineita, Laava toteaa.

 Nyt pitäisi ajatella enemminkin vuotta 2050.

Sosialidemokraatit uskovat, että nykypäivänä tehtävillä päätöksillä voidaan rakentaa parempaa tulevaisuutta. Millaisessa tilanteessa nuori poliitikko Jere Laava ajattelee Suomen olevan vuonna 2030?

– Jos ajatellaan tällä hallituskaudella tehtyjä päätöksiä, tilanne näyttää huolestuttavalta. Mutta jos tehdään muutoksia politiikkaan, näyttää jo valoisammalta. Tosin vuosi 2030 on mielestäni liian lähellä, ja jo nyt pitäisi ajatella enemminkin vuotta 2050.

Lähiajan poliittisista päätöksistä Laavaa harmittavat etenkin koulutusleikkaukset. Myös opiskelijoiden heikko taloudellinen tilanne mietityttää häntä.

– Kun koulutuksesta leikataan, leikataan myös Suomen tulevaisuudesta. Toinen aste pitää saada maksuttomaksi. Sillä ehkäistään nuorten syrjäytyminen, ja moni pysyisi yhteiskunnassa paremmin kiinni.

Laava on huomannut omassa kaveripiirissään konkreettisesti, miten opiskelijat kärsivät tiukasta taloudellisesta tilanteesta. Moni joutuu tekemään paljon töitä opintojen ohessa, vaikka toisaalta työpaikan saaminenkin on hankalaa.

Jere Laavan perheeseen kuuluvat vanhemmat, kolme veljeä ja kaksi kania. Hän lähti politiikkaan mukaan vuonna 2014 demarinuorten kautta. Eduskuntavaaleissa Laava tavoittelee nuorten ääniä, mutta uskoo lisäksi saavansa tukea perheellisiltä ihmisiltä, joilla on hänen ikäisiään lapsia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE