Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

28.9.2021 12:57 ・ Päivitetty: 28.9.2021 12:57

JHL ryhtyy tutkimaan HKL:n yhtiöittämispäätöksen laillisuutta – ”Tarvittaessa viemme asian oikeuteen”

Lehtikuva

JHL ryhtyy tutkimaan HKL:n yhtiöittämispäätöksen laillisuutta. Järjestö kertoo asiasta tiedotteessa. JHL:lle selvityspyynnön on esittänyt Raitio- ja metrohenkilökunnan yhdistys JHL ry

Demokraatti

Demokraatti

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti yhtiöittämisestä viime viikolla. Yhtiöittämispäätökseen sisältyy metrohenkilöstön siirtäminen omalla kauppakirjalla uuteen yhtiöön, mutta ei liiketoiminnan siirtämistä. Henkilökunnan suostumusta siirtämiseen ei ole, JHL painottaa.

JHL vetoaa työsopimuslakiin, joka kieltää työsuhteiden siirtämisen ilman henkilön omaa suostumusta. Poikkeuksena on liikkeenluovutus, mutta silloin pitäisi luovuttaa koko toiminnallinen kokonaisuus, myös liiketoiminta, järjestö huomauttaa.

”Tämä asia on nyt selvitettävä perin pohjin. Teroitin kaupunginvaltuutetuille ennen päätöksentekoa, että HKL:n valtuuston päätösasiakirjat olivat kehnosti valmisteltuja, ja että asiat pitäisi ennen päätöksentekoa tarkistaa kunnolla. Tästä myös henkilöstöyhdistykset ovat puhuneet koko ajan. Tarvittaessa viemme asian oikeuteen”, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU