Politiikka
6.9.2018 14:30 ・ Päivitetty: 6.9.2018 14:36
Johtaako Soinin aborttipuheet toimenpiteisiin? – SDP kutsui oppositiopuolueet koolle perjantaiksi
Sosialidemokraatit ovat kutsuneet kaikki oppositiopuolueet keskustelemaan perjantaina mahdollisista toimenpiteistä koskien ulkoministeri Timo Soinin (sin.) toimintaa. Asiasta Demokraatille kertoo puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.
– Timo Soini on toistuvasti esiintynyt naisten oikeuksia vastaan. Tässä on ilmiselvä ristiriita eduskunnan enemmistön ja Soinin toiminnan välillä, Lindtman pohjustaa.
Aloite mahdollisista toimenpiteistä syntyi SDP:n puheenjohtajiston ja työvaliokunnan yhteisessä kesäkokouksessa Lohjalla elokuussa.
Kuluneen kevään ja kesän aikana Soini on noussut otsikkoihin ilmaistuaan toistuvasti abortinvastaisia kantojaan. Keskustelua on herättänyt etenkin, voiko Suomen ulkoministeri poiketa omilla kannanotoillaan Suomen kannasta. Toukokuussa ministeri esimerkiksi osallistui työmatkansa aikana vapaa-ajalla March for Life -liikkeen iltatilaisuudessa, jossa rukoiltiin ja poltettiin kynttilöitä abortoitujen sikiöiden muistolle. Soinin toimintaa on kritisoitu jopa tasavallan presidentin taholta.
Elokuussa Soini puolestaan iloitsi blogikirjoituksessaan Argentiinan senaatin päätöksestä torpata abortin laillistaminen. Senaatti oli samana päivänä hylännyt lakiesityksen, joka olisi laillistanut abortin Argentiinassa.
– Kysymys on siitä, että naisten oikeudet ovat aivan keskeisiä ihmisoikeuksia ja olennainen osa Suomen ulkopoliittista linjaa. Suomi on profiloitunut naisten ja tyttöjen oikeuksien edistäjänä, Lindtman perustelee torstaina eduskunnassa.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman perusteli Lohjalla, ettei kyse ole Soinista henkilönä vaan hänen toiminnastaan ministerinä. Siten asia koskee koko hallitusta. Tämä on lähtökohtana myös perjantaina puoliltapäivin pidettävässä tapaamisessa.
Lisää aiheesta
– Uskaltavatko esimerkiksi Kokoomuksen edistykselliset naiset sanoa tämän ääneen ja toimia tämän linjan mukaisesti eduskunnassa? Koska eduskunnan enemmistön linja, mitä tulee naisten oikeuksien suhteen on eri, miten ministeri Soini on ulkoministerinä toiminut.
Toimittajat: Ismo Puljujärvi ja Topi Juga
Otsikkoa muokattu klo 17:32
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.