Lempinen aloitti työnsä Pirkanmaan aluehallintoviraston rahoittamassa sateenkaarinuorisotyön hankkeessa vuoden alussa.

Nuoret kärsivät paitsi toisten nuorten kiusaamisesta, myös opettajien ja muiden aikuisten syrjivästä käyttäytymisestä. Moni ei mahdu ahtaiksi kokemiinsa sukupuolinormeihin tai koe kuuluvansa siihen sukupuoleen, johon hänet on määritelty.

–  Esimerkiksi nuori on ilmoittanut oikean nimensä, mutta opettaja kieltäytyy käyttämästä sitä, sanoo Lempinen.

Lempisen mukaan harva hänen kohtaamistaan nuorista on huolissaan omasta identiteetistään. Yleisempää on syrjintä ja pelko siitä, tuleeko hyväksytyksi.

Toisinaan nuoret eivät uskalla kertoa aikuisille kokemastaan syrjinnästä, koska olettavat, että kaikki vanhemman ikäluokan ihmiset suhtautuvat kielteisesti vähemmistöihin. Työssään Lempinen kannustaa nuoria kertomaan kiusaamisesta koulun henkilökunnalle, koska on henkilökunnan tehtävä puuttua siihen.

–  Sitten olen saanutkin viestejä, että koulussa on reagoitu hienosti ja puututtu kiusaamiseen, Lempinen kertoo.

Lempinen ja hänen kollegansa saavat netissä paljon yhteydenottoja ympäri Suomen.

Lempisen käsityksen mukaan kaikenlaisessa nuorisotyössä on keskimäärin hyvät valmiudet käsitellä seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviä kysymyksiä, mutta nuoria saattaa esimerkiksi ahdistaa tulla nuorisotilaan, jossa myös koulukiusaajat käyvät.

–  Sateenkaari meidän työnimikkeessä on ikään kuin ilmoitus, että on sataprosenttisen varmaa, että tälle voin puhua. Täydellisessä maailmassa ei tehtäisi erikseen sateenkaarinuorisotyötä, kuvailee Lempinen.

Helsingin kaupungin läntisen nuorisotyön aluepäällikön Tiina Hörkön mukaan kaikessa nuorisotyössä pitää huomioida yhdenvertaisuus, mutta sen lisäksi tarvitaan erityistä kohdennettua tukea, koska moni sateenkaarinuori kokee ulkopuolisuutta.

–  Jos on kokenut epäasiallista kohtelua, kuten valtaosa sateenkaarinuorista, niin kyllähän se tekee araksi, sanoo Hörkkö.

Helsingissä on monenlaista sateenkaarinuorille ja identiteettikysymyksiä pohtiville suunnattua toimintaa, joka kulkee nimellä IrisHelsinki. Koronarajoitusten lientyessä avautuu myös oma tila.

Tampereella tarve erilliselle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnatulle nuorisotyölle tuli esiin tavanomaisessa nuorisotyössä nuorisotiloissa, kouluvierailuilla ja sosiaalisessa mediassa.

Ennen korona-aikaa Tampereella toimi sateenkaarinuorille tarkoitettu Kaareva, jossa kävi noin 20–40 yläaste-, ammattikoulu- ja lukioikäistä nuorta viikoittain. Kaareva kokoontui SPR:n tiloissa Tampereen keskustassa. Toiminta on luottamuksellista ja anonyymiä, eli nuorten ei tarvitse esimerkiksi kertoa vanhemmilleen, että he ovat mukana tällaisessa toiminnassa.

Koronarajoitusten aiheuttamien poikkeusolojen myötä nuorisotyötä on tehty paljon sosiaalisessa mediassa käyttäjätunnuksella Nuortensateenkaari. Työntekijät julkaisevat sisältöä ja keskustelevat nuorten kanssa Instagramissa ja Tiktokissa. Virtuaalikokoontumisia pidetään Discord-palvelimella.

Mari-Katri Lempisen mukaan nuorilla on tarvetta ihan perustiedolle. Olisi tärkeää, että sukupuoli-identiteetti ja se, kenestä on kiinnostunut romanttisesti, miellettäisiin muutenkin kuin ihmisen seksuaalisuuden kautta.

Lempinen kertoo saaneensa viestejä, jossa 11-vuotias pohtii, saako hänen ikäisensä olla bi, eli kiinnostunut omaa sukupuolta olevista ja eri sukupuolta olevista.

–  Kyllähän hyvin moni meistä tietää jo hiekkalaatikolla, kenestä tykkää. Se ei liity seksuaalisuuteen, vaan siihen, keneen ihastut. Lapsen ihastuminen on täysin normaalia, Lempinen sanoo.

Hänen mukaansa kouluissa olisi tärkeää tunnistaa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus. Koulujen seksuaalikasvatus keskittyy Lempisen mukaan yhä monesti yhdyntään ja raskauden sekä sukupuolitautien ehkäisemiseen.

Nuoret kokevat myös epävarmuutta siitä, miten heihin suhtaudutaan, jos he kertovat seksuaali- tai sukupuoli-identiteetistään.

–  Paljon tulee kysymyksiä siitä, että miten uskaltaisin tulla kaapista, sanoo Lempinen.

Aluksi kannattaa puhua jollekin turvalliselle aikuiselle, koska jos lähipiirin reaktio ei olekaan hyvä, ei ole kuitenkaan yksin asian kanssa. Kertoa voi itselleen helpoimmalla tavalla, esimerkiksi viestillä.

–  Joissain ympäristöissä on toki yhä pakko salata kuka on, sanoo Lempinen.