Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Jos oppositio voittaa, se tarkoittaa palaamista EU:n linjalle” – tutkijalta arvio Puolan parlamenttivaaleista

AFP / LEHTIKUVA / WOJTEK RADWANSKI

Puolan sunnuntaisissa parlamenttivaaleissa hallitseva Laki ja oikeus -puolue (PiS) näyttää saaneen eniten ääniä ovensuukyselyjen perusteella, mutta oppositiossa olevan Donald Tuskin (kuvassa) kansalaisfoorumin ympärille kokoama koalitio on kuitenkin saamassa parlamenttiin enemmistön.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lopullisia tuloksia on luvassa viimeistään tiistaina.

Maanantaina puoli neljään mennessä 460-paikkaiseen parlamentin alahuoneeseen PiS olisi saamassa 200 paikkaa ja sen liittolainen konfederaatiopuolue 12. Kansalaisfoorumin ympärille koottu koalitio olisi saamassa 163 paikkaa, Kolmas tie 55 ja vasemmistokoalitio 30.

Yksi iso asia tulevaa hallitusta ajatellen on myös äänikynnys, sillä puolueilla se on 5 prosenttia ja koalitioilla 8.

-  PiS-puolueen johtamaan hallitukseen hyvin kriittisesti suhtautuneen vasemmistokoalition kannatus on ollut ovensuukyselyissä lähellä 8:aa prosenttia tai vähän yli. Kysymys on, mitkä puolueet lähtevät hallitusneuvotteluita käymään. Kaikki on aika tavalla vielä auki, sanoo itäisen Euroopan tutkija Katalin Miklossy Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista.

JOS TUSKIN johtama kansalaisfoorumi ja sen liittolaiset saavat enemmistön ja muodostavat hallituksen, luvassa on Miklossyn arvion mukaan muutoksia ainakin Puolan EU-politiikkaan.

-  Jos oppositio voittaa, se tarkoittaa palaamista EU:n linjalle. Ainakin Tuskin puolue todennäköisesti tulee muuttamaan oikeusvaltion heikentämisen kurssia ja vahvistamaan demokratiainstituutiota. Puolalla ei ole itse asiassa edes kovin iso työ edessä, sillä sen pitää vain taata tuomioistuinten vapaus. Puolassa on nyt helpompi tehdä käännös EU:n suuntaan.

Miklossy nostaa kuitenkin esiin sen, kuinka EU-myönteiseksi Puola Tuskin johdolla muuttuisi. EU:n tavoite tehdä pakolaisten vastuunjako pakolliseksi ei miellytä myöskään Donald Tuskia.

-  Tuskin hallitus asettuisi tätä vastaan tai suhtautuisi siihen ainakin hyvin kriittisesti. Aika olennainen kysymys on ollut pitkään, etteivät Lähi-idän ja Afrikan siirtolaiset tulisi Puolaan. Yleisellä tasolla on kuitenkin varmaa, että demokratia korjataan ja EU-suhteet lämpenevät.

VAIKKA Donald Tusk alkaisi muodostaa uutta hallitusta, Miklossyn mukaan vaikeuksia voi olla edessä. Liian lavea hallituskoalitio, jossa puolueet tulevat ideologisesti eri laidoilta, ei lupaa hyvää ennustetta valtakauden pituudelle.

-  Itäisessä EU:ssa ei ole konsensuspolitikoinnin perinnettä. Jos koalitio on liian laidasta laitaan eli vasemmisto, liberalismista vaikutteita saaneet konservatiivit, kristilliskonservatiivit ja enemmän oikealla puolella olevat kootaan yhteen laariin, pidän todennäköisenä, ettei sillä ole hyviä edellytyksiä pysyä kasassa.

Miklossyn mukaan tilanne olisi silloin vastaava kuin Slovakiassa. Maassa oli liian lavea puoluekoalitio, joka kaatui omaan mahdottomuuteensa. Koalitiolla ei ollut mitään ideologista sidettä.

-  Heillä ei ollut yhteisymmärrystä suunnasta. Jos näin tapahtuu Puolassa, silloin mennään ennenaikaisiin vaaleihin ja PiS-puolue tulee entistä vahvemmin takaisin. On hyvin olennaista, minkälaisen hallituksen Tusk pystyy muodostamaan ja kuinka vankka se on.

PUOLA on PiS-puolueen johdolla ollut Unkarin liittolainen EU:ssa. Parisen viikkoa sitten Slovakiassa vaalit voittaneen Robert Ficon uskotaan lyöttäytyvän myös Unkarin pääministerin Viktor Orbanin tueksi. Puolassa tilanne näyttää muuttuvan, jos ovensuukyselyjen tulokset toteutuvat.

-  Unkarille on hyvin tärkeää, ettei se jää niin eristyksiin kuin se on ollut. Jos valta vaihtuu Puolassa, sillä on alueellista merkitystä, koska Puola on EU:n Itä-Euroopan jäsenmaiden johtava valtio kaikella mittapuulla. Unkarille on merkitystä, kuka voittaa Puolassa.

SYYSKUUSSA Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki kohahdutti sanomalla, ettei Puola enää tukisi Ukrainaa. Puolan presidentti Andrzej Duda kiirehti selittämään, että Morawieckin puheita oli tulkittu väärin. Miten Puolan tuelle käy nyt vaalien jälkeen?

-  Ei mitenkään. Siitä lähtien, kun Krim vallattiin, Puola on ollut Ukrainan vankkumaton tukija. Ukrainan tuesta on konsensus, lukuunottamatta tietysti konfederaatio-puoluetta, joka ainoana puolueena on sitä vastaan.

Miklossyn mukaan kysymys on ennemmin siitä, mitä Ukrainalle voidaan antaa.

-  Puola on antanut kaiken, mitä se on voinut antaa. Nyt se aseistaa itseään pystyäkseen puolustamaan omaa maataan, jos kaikki kaatuu. Tässä asiassa Tuskin puolue ja Jaroslaw Kaczynskin PiS-puolue olivat samoilla linjoilla.

PARLAMENTTIVAALIEN äänestysaktiivisuus nousi Puolassa korkeammaksi kuin vuonna 1989, jolloin olivat ensimmäiset vapaat vaalit kommunismiajan jälkeen.

-  Vaalikampanjointi oli hyvin kiihkeää. Ihmiset alkoivat pelätä, että Puolasta tulee Unkari, jossa valta ei enää vaihdu vaaleilla. Tuskin kansalaisfoorumi ja monet muut oppositiopuolueet pelottelivat Unkarin tiellä.

Toinen iso asia oli se, että Puolan EU-tuet ovat olleet jäädytettyinä oikeusvaltio-ongelmien vuoksi.

-  Tässä mielessä Puola on ollut tienhaarassa. On peloteltu sillä, että PiS-puolueen pysyessä vallassa media otetaan haltuun ja eroaminen EU:n tieltä vahvistuu ja Puola liittyy erilaisiin ryhmiin, kuten Unkari ja Slovakia.

Kolmas asia oli se, että ovensuukyselyiden perusteella kaupunki voitti maaseudun.

-  Kaupunkilaisten mielestä Puolan pitää korjata suuntaa takaisin kohti EU:ta.

Ville Väänänen / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE